mustavalkoinen undulaatti

Runoilija Aurinkotranssin kotka

mies
Julkaistu:
3
Liittynyt: 12.10.2013

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
-

täällä paraabelisateenkaarien alla, taantumusta, toivoa, kiiltäviä iiriksiä, riimukiviä, tuhkaa ja mitälie sirkusjubileita kanonisoitujen pyhimysten revityillä paperinpalasaarilla, rakastuneena kunnes aika loppuu
 

käsivarret huitovat ilmaa, niissä on perhosveitsiä ja uhmaa,

huomaa että hautakivet ovat tänään kummallisia, outoja ja kylmiä,

niitä pitkin valuu huurre,

nekään eivät siis tarkoita mitään,

mistä päin sitten tuulee,

jos tulevaisuudet ovat kääntymässä tällaiseen viuhkaan,
linnut livertävät ja

kohtamo niittää edellä tiellä,

hajoavat varjot törmätessään seinustoihin,

ja tulilanka palaa,

seinäpuhelimet soivat eetterissä,

jännite matkustaa eestaas pitkin lihaa,

turhautuneisuus kehittyy evoluution mieliteoksi,

ja siksi olimme tuhatyhdeksänsataaluvulla kaikki seksuaalisia ja yksin;

mutta nyt me olemme ruohoa,
tuulikin puhuu yksin meille,

giraffit kulkevat kuitujen seassa apeina,

näkijät leiriytyneet syömään smaragdi-eväitä,
ilta hupenee heille, sen hehkuvat hiilet silmissään
lepattavat itsekin kuin väsyneet liekit
ennen pitkää selloa,
joka viiltää,
joka kylästä heittää tyhjän signaalin,

pian kiväärinpiippuja osoitellaan taas,
"puhuuko meille joku todellinen toinen?",
kun robottikoirat komentavat toisenlaisista sisuksista,

labyrintti on kohtisuora, siinä maapallo sininen lehto,

jonka avaruuskeisarilla keppihevoset ja lumenvalkoinen sysimusta digitaalisten vastakohtien kaivohuone,

linnunlaulun luottokortti, kuittaa joka matalan aamun majatalossa,
jossa kypsyy yksinäinen ykseys,

meitä varten, jotka
olemme pelureita ja pyrkyreitä,

aternian liput ehkä nousevat, liehuvatkin toisinaan,
sitten me menemme kiskoja pitkin,

nousemme energian säännellylle polulle,
ehkä sitten taulut täyttyvät ilmoituksista,
kun otamme neuvosta kiinni,

mutta jos menetämme aikaa samoille varkaille taas kun laitamme katukylttejä paketteihin,

metalli, joka maistuu sodalta, rappiolta ja tuhkalta,
kirskuu suumme uurnassa orgaaniselle, katoavalle,

hautausmaat ovat puistoja, jotka saamme tuntea paremmin kuin omat taskumme,

joissa etäisyys siintää,
emmekä mene niissä, kahta tuntia pidempään palaamatta takaisin
vasten tapahtumahorisonttia

ja kaikenlaisia evolvoivia rakkauksia

jotka törmäilevät ja poukkoilevat ympäriinsä

Selite: 
Kategoria: 
 
 

Käyttäjän kaikki runot