Tunnen sinut,
välität minusta vielä
kuiskaan
Istut paikoillasi
ja katsot minua.
Puristat kätesi
kevyesti nyrkkiin.
Suuntaat katseesi silmiini.
näen kirkkaat pisarat
jotka vähitellen valuvat poskillesi
Tunnen rakkauden täyttävän
kuilun välissämme
Tunnen kuinka asiat parantuvat,
unelmat kukkivat
Vapisevin huulin kuiskaat
Et sinä tunne,
et ole koskaan tuntenut.
Kävelet pois
*riiiiips*
ja revit mennessäsi kirjastani sivun irti.
jäljellä on enää muutama.
Kauanko nekään enää kestävät?
elämäni sivut repiytyvät
hetki hetkeltä enemmän irti.
Pian ihastelen vain kansia.
niitä jotka joskus pitivät kaiken sisällään,
kunnes elämä päätti loppua..
Selite:
yömyöhän itku mietteitä..
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Hyvin koskettava runo, melkein itku pääsi :/
Kirjoitat upeasti!
Ihanan kipeä parisuhdekriisi, ja silti riveiltä lukija lukee selviytymistä.
Täytyy laskeutua juuri runonlaisesti tarpeeksi alas, jotta voi nostaa kaiken rakkauden ja itsensä sitäkin jykevämmin pystyyn.
Realismi runo, pidän kovin.
kaunista
*suosikkeihin*
Hienoja itkumietteitä.
Upea runo.
Surullinen ja herkkä runo eri polun kulkijoista! kyllä kirjaasi vielä kauniita sivuja löytyy kunhan pidät sen avoinna!
aivan mahtava runo, mutta pelottava. Toivon että sinä sinne uusia sivuja liimaat, ne sanoin kaunein, kuvin ihanin päällystät ja niitä rakkaudella katselet.