1
Kun uni syö ajatukseni ja putoan
yön syvään kohmeloon, kun taivaalla
pimeän nahkasiipiset linnut, oudot kulkijat
puutarhassa – kenties, olen onnellinen;
uneksiessani näkemättä, sormieni päissä tunto
kuin
sokealla.
Hapuillen löydän pisteiden syövyttämät sanat.
Sinua en kuitenkaan.
2
Enkelit ovat täyttäneet puiston,
keinuvat puiden oksilla,
sirottelevat kulkijoiden päälle
syksyn kultaa.
Kun lehdiruodit putoavat veneinä alas puista
ja nukahtavat multameren aaltoihin, hiipii talven väki huputtamaan
maisemaa.
Olen ajatellut sinua liikaa, niin paljon, että alat unohtua.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Mietin tuota voiko ajatella liikaa ja siksi unohtaa, kyllä se näin käy joskus mutta yleensä kuitenkin niin että unohdus aika ensin vain pitenee, kunnes uudelleen palaa.
Dementiassa tuo toteutuu lähimuistille ja ihminen kokee usein olevansa myös nuori kun muistaa vain vanhat muistot.
Tavallaan se on myös armollista.