Sormustimillisen verran

1

Aina ei jaksa kaivella muististaan
menneiden keväiden lumetta,
kääntää näköradion nuppeja
lounaaseen,  istua katselemaan
ufoasemaa.


                                Aina ei jaksa.



Silloin täytyy kaivaa hyllystään
”Ja aizmirsti savu vārdu”
ja istua hetki hiljaksiin hyräillen.




Kyllä se siitä sitten *** elämä jatkuu,
loimittuu räntäsade osaksi kevään
kudelmaa.

2

Sinun paikkasi on 
ajan päivettämän kirjoituspaperin vällyissä,
                           siellä voit uinua, nähdä unia siitä, miten
kesä
kirjoittaa
talven poispyyhkimät,
vähän niin kuin kesä kuivaa senkin, minkä kastelee.

                                         [Sananlaskuihin voi aina luottaa.]
                                         [Maammon karjankutsuntalauluihin.]
                                         [Lypsyjakkaroihin.] [Jne.]
                                         [Voihan kai?] [Eikö voikin?]
                                         [Ptruu Hermikki, Ptruu!] [Ptruu Leinikki ptruu!]
                                         [Ptruu!] [Ptruu!] [Ptruu!] 


Koivikosta ei kohta näe läpi, vaikkei käki vielä kukukaan - 
ja saattavathan nuo toki vielä kylmästä kärvistyä hiirenkorvat,
kun kevät ämpyilee tuloaan, vaan jonakin päivänä
se silti tulee, kevät, vetäen kesää pulkassa perässään.


Ja niin se *** elämä vain jatkuu, kiertyy aurinko laskemattomiin
muutamaksi hetkiseksi poimiakseen sormustimillisen 
verran päättymätöntä päivää.