SebastianBerg

Neljän seinän sisällä,
välissä ihminen.
Kaikki 206 luuta
murskana,
painajaisessa joka ei lopu.

Päästäkää jo ulos.

Posteljooni,
aggressiivinen muistutus,
laskut ovesta tunkee.
Pelko.
Ahdistus.
Iskee jälleen.

Käperryn,
vaivun kuoreeni —
turvaan.
Ei auta päihteet,
ei irtoseksi.
Kokeiltu on.

Synkkänä iltana,
lokakuun koleudessa,
hän saapui.
Arasti,
pienin askelin,
välimatka väheni.

Kätesi —
kuin luotu mun käteeni.
Ei helvetti.
Mähän rakastun.

Ennen joulua
koimme takauman,
kauniin kaanonin,
sen jännittävimmän kohdan.

Jouluaamuna,
siskon luona yön,
sydän pysähtyy taas:

viesti sulta.

Yksi lause,
ja sä saat mut jälleen.

Sä oot mun turva.
Satama öisellä merellä.
Ole aina se paikka,
missä en ole yksin
— edes myrskyssä.