Sanataideohjaaja neuvoo

Runous on aidompaa, todempaa ja vanhempaa kirjallisuutta kuin oksettava proosa.
Mikä on sitten hyvää runoutta?
Esimerkiksi Lauri Viidan Betonimylläri, tuo runojen Rolls-Royce.
Tai Kaarlo Thermanin Keinulaulu.
Pitää löytyä rytmiä ja loppusoinnut, että junteimmatkin tajuaa.
Sellaisia helposti rimmaavia sanoja kuten yö/työ, huomiseen/juomiseen, antaa/kantaa jne.
Sivistynyt ihminen käyttäisi tyylikeinonaan nelipolvista trokeeta
eli tutummin kalevalamittaa, todellista kuninkuuslajia.

Sanoman täytyisi olla ratakiskonpätkästä väännettyä
ja paatoksellista. Mielellään menetetystä nuoruuden rakkaudesta,
vuodenaikojen vaihtumisista tai vaikkapa heikosta itsetunnosta
imelillä Oi-, Voi- tai Ah-sanoilla ryyditettyinä.
Sitten jos haluaa olla tosi suuri, vakavasti otettava taiteilija,
keksit arkisille asioille kaikkein vaikeimpia
mutta silti filosofisia vertauskuvia.
Inspiraatiota voi hakea esimerkiksi vanhoista tietokirjoista
kahden sukupolven takaa.

Yksittäisiä sanoja ja lauseita runossasi
voit korostaa ja asetella väliin esimerkiksi  N  Ä  I  N

N
Ä
I
N

tai vaikkapa  N
                             Ä
                                 I
                                     N 


Voit myös muokata fonttia.* Mikäli kirjoitat käsin, on parasta tehdä se kaunolla.
Pienet viini- tai kyyneltahrat paperilla eivät haittaa.
Nämä piirteet korostavat vaan herkkyyttäsi ja runosi ainutlaatuisen briljanttia
eksistenssiä, josta jokaisen kustannustoimittajan kuuluisi innostua.
Oikeassa runoudessa käytetään sanoja kuten lintu, virta, meri, joki, viini, suudelma,
taivas, sade, iho, rööki, humala, tuska ja maailma. Jos haluat hupsutella,
niin murteella kirjoittaminen vielä menettelee näin nykyaikana.

Mutta herra paratkoon, unohtakaa jo ne yhdensananrunot, ihan oikeasti!
Väkisin väännettyä, tekotaiteellista lannoitetta setäviiksille
puhumattakaan cut the crap-, cut up, shut the fuck up- vaimikälieolikaanrunoudesta,
aseemisesta runoudesta tai tyhjästä, rypistetystä paperista,
joille korkeintaan promillen kokoinen kultti onanoi.
Ei, ei ja ei!!!

Näiden ns. posthorrorististen "taideinstallaatioiden" oikea koti on visusti yöpöydän laatikossa.