Vuosituhantinen rakkaustarina

Jos olisin jumala, en osaisi mitään.
Miten voisinkaan? 
Ensiksi täytyisi rikkoa Jumalan rajat.
Mitä ne sitten ovatkaan, en ymmärtäisi niistä kuitenkaan tuon taivaallista.
Käpälämme on valjastettu täysin palvelemaan ruttojen katsetta.

Nyt kun eläimistä julmin on kynnyksellä, kysyn
onko enää jäljellä mitään rajoja,
jotka olisivat sovittavissa humalassa?

Rajattomat ja rajalliset sotkeutukoon keskenään!
Lapioin hiiltä nieluuni kun en tiedä
miten puhua valkoisille kiville tuulisella rannalla.
Ne tuntee minut vain katiskan silmästä.
Kieleni väistää varjopaikat tajuamatta, että on itse varjopaikka.

Autiutta on jatkettava kuin hölmöläisten peittoa.
Muutun kamalaksi iltasaduksi, jos en itseäni saa.
Vuosi vuodelta revin kovempaa,
jotta hän, joka ei ole,
tulisi avaamaan minut aikaisemmin.
Mutta ajalla on valta valehdella meille loppuun asti.
Varmaa on vain voima, joka peloissaan suuruuteensa kuihtuu.

Ja niin sairas alkaa miettiä:
jos katsonkin alas, kuulenko enää mitään ylhäältä
vai leijunko sittenkin merkityksettömään häpeään?