Lentotilassa

Minun hetkeni ovat nyrjähtäneet
ja onneni on tukkoinen.

Se tarkkailee minua kuin ulkopuolista
ja toisinaan jättää narisevan viestin vastaajaan;
niissä se kertoo olevansa siellä
missä ihmiset puhkeavat spontaaniin tanssiin

ja nauravat hellästi kun syön kanaa kuin obroni,
vaikka sehän minä
tottavie olen,
kalpea ja heikko,
epäkäytännöllinen mutta eksoottinen.

Täällä minä sen sijaan
en ole noista mitään.

En tanssi edes kiusaantuneesti,
välttelen kaikkea mikä ehkä voisi ahdistaa,
valitsen kahdesta aina tutumman,

kohtaan vieraan ihmisen
ja olen sekaisin viikon
luoden elämän kokoisia merkityksiä.

Täällä minä laitan viestin vanhalle ystävälle
(tai mikänytolikaan)
ja hän vastaa
liian myöhään,

löytää sen hiuksenhienon rajan
jolla ollaan tarpeeksi kohteliaita
muttei tippaakaan kiinnostuneita.