Niin kauan, kun jään vaille
tunnen itseni
ennustan polut niiden alusta loppuun
iteroin itseäni samaan yksinäisyyden kaavaan
ja se on tuttu ja lohdullinen yhtälö,
jonka summafunktio etenee aina samoin askelin,
vaikka maisema ja kasvot vaihtuvat
Ei tarvitse muuttua,
kun mikään muukaan ei muutu
ei tarvitse kohdata kasvukipujaan,
kun pian tuska tulee uskollisesti ulkoa
ei tarvitse nähdä tarvitsevuuttaan,
kun nälkää ei kuitenkaan ruokita
Kierrän kehiäni ja tervehdin tuttuja viittoja,
vanhoja ystäviä,
hylätyksitulemisenahoa, kyyneltenperää, riittämättömyydenkorpea:
Miten menee, on säitä pidellyt ja kalassa käyty
Kavahdan, kun huomaan, että tämä tuulinen kaupunki kasvaa
on tullut uusi tie, vielä nimeä vailla ja tuoreet sepelit
Eikö tästä olisi pitänyt olla kaavoitus ensin lausuntokierroksella
Kengissäni painaa epävarmuus kuin kivi
kuka olen tämän reitin varrella,
jonka männyt tervehtivät minua nyt ensimmäistä kertaa
mihin se minut vie
miksi tulisin sen kulkemisen jälkeen
Olen kääntymäisilläni takaisin,
kun tien päästä joku huhuilee:
Jos et pelkäisi, mitä muuta voisit olla?
Pysähdyn
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut