Kerran

 
kerran nostin Hänet syliini pyöritin
ympyräistä kiertorataa omaa apollolentoani laskin 
päiväpeitolle johon oli ommeltu hymyileviä kuita 
ja siihen jäi piukan peffan muotoinen kraatteri
mutta Hän vain nauroi nappasi suudelman lennosta
antoi sen minulle suoraan suuhun
ruokki kuin linnunpoikaa montmarten varjoisilla kujilla
kerran auringon ruho huuhtoutui esiin taivaanrannasta
tuulenpuuska kauhaisi Tuilerien puiston latvustosta kottaraiset
pyöritteli niitä näitä ja makeita pilvenhattaroita
ja sama kuvio toistui kun Hän taas suuteli minut 
henkeni liiteli kattojen yllä hetkensä kunnes 
valuin alas notre damen rumimman gargoilin suusta 
kaiken muun rakkaudesta vetisen siitepölyn kera ja
sitten Sade lakaisi minut ja kaikki tyynni
katuojiin sinne alas osaksi pariisin viemärien
vuosisataisia liettymiä ja siellä minusta 
paisui kaikkien rakkauslaulujen juuritaikinaa oli
varjojen heimo mustia ja pitkiä kuin Masait tuuli
sekoitti varjoista cafe Parisiennen yöstä oli helppo
saada kiinni kaikesta tästä luopuminen taas oli niin
vaikeaa niin olit kuin kukkaistorin kaikki tytöt rannan
osterinpoimijat ja niin kuin kaikki vallankumoukset
olimme aluksi vallan onnellisia voi pariisin kevättä
katakombit ovat varmaan täynnä houkkia