Sä kävelit vastaan huppu silmillä,
katse maahan upotettuna.
Olihan tää tiedossa.
Oot aina ollu eristäytyny
muusta maailmasta.
Otin kiinni sun takinhelmasta,
kosketin varovasti.
Säpsähdit.
-Mitä vittua?
ihmettelit.
yritin saavuttaa sun katsetta.
Sylkäsit mun kengille,
jatkoit matkaa.
Kävelit hitaasti laahustaen.
Käännyit ja huusit:
-anna anteeksi, että olen olemassa!
Katsoin sua hetken,
kunnes tajusin,
olit mennyttä.
Enkä kykene auttamaan.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Oi,oi,oi ja kiitos tästä mahtavasta ja ihanasta runosta :) Suosikkeihin.