VAELTAJA

Pieni venho lipuu hiljaa
pitkin öistä tummaa virtaa
masto piirtää oudot polut
taivaankannen tähtitarhaan

Makaan kannella ja kuulen
kuiskii mulle laulu tuulen
tahtoo viedä unen ääriin
siivet selässäni purjeet

Kesä kultainen on loputon
varpaat kiviä joenpohjan
selkä kasvanut koivun kylkeen
sydän ihan hiljaa hetken
Kesä on loputon luulin
mutta sisälläni heräsi lintu
tai syksyn punainen lehti
joku levoton tuuli

Venho hiljaa soljuu matkaa
kohti kaukaisinta rantaa
viistän kädelläni vettä
soitan aallon hopeaa

Vaeltajan sielu lepää
silloin kun saa matkaa tehdä
kun kaikkeus on vain liike
aina uuteen paikkaan herää

Kesä kultainen on loputon
varpaat kiviä joenpohjan
selkä kasvanut koivun kylkeen
sydän ihan hiljaa hetken
Kesä on loputon uskoin
Mutta sisälläni heräsi haave
lähdön lepattava lintu
kaukaisen rannan uni

Joskus vielä palaan
varpaat jokeen kastamaan
koivun kylkeen nojaamaan
nukahtamaan kesän suudelmaan
vaan en voi sinne maatua
en tule kasvattamaan juuria
mun on seurattava tuulia
löydettävä maailma

Mutta palaan
ja tiedän että odotat minua