Kuuntelen ystäviäni,
heidän huoliaan ja murheitaan.
Lohdutan, astun heidän asemaan,
suren heidän surujaan.
Omista ongelmistani en puhu,
olen tottunut kuuntelemaan.
Tuntuu kuin ongelmani olisivat pieniä,
pieniä muiden murheiden rinnalla.
Kuitenkin jokainen vaiettu hetki
kasvattaa tuskaa sisälläni.
En vain anna periksi,
enkä enään tiedä miksi.
Pelkään hetkeä,
jolloin pato murtuu,
jolloin murrun.
Selite:
Runo muutaman vuoden takaa.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kaunis runo. Kolahti niin paljon omalle kohdalle.
Ei pidä vähätellä omia murheitaan/surujaan vaan pitää puhua niistä... että ne eivät jäisi vaivaamaan.
Hyvä kokonaisuus tämä runo. Menee suosikkiehin.