Repeävä lahokatto

juuri jalkojesi juurilta mullasta nousin
 
silmälläni kultakäpynen
suussasi herkän sinikellon kilkatus
venyttelit hymyä molemmille puolille suudelmakuoppia
 
järki ja tunne
tunne järki
 
lassottusi solmittu äitisi hyppy pyykkinarulla
 
punaista saumalankaa kupeilla
 
piste
kasvatti päällensä kuun ja kuvittelee olevansa aurinko
kaksoispiste
 
vähissä sanoissasi kirsikoita, koristelin niillä vähäsen sydäntäni
 
älä suutu
ulkoiluttelin mieltäni mielelläni sammalmaahan


ajatukselle kasvoi jalat, ne kiipeilivät oksan harjalle sukimaan
hyppää puputa. huusit.
 
olisi jänistä, jos en, vai kuinka?
 
ole kaunis niin juurikaunis ja minä varmasti valko- lahoissa latokatto.