tunsit taas

kuolevasi kipuun
mutta tiesit ettei se sua tapa tänäänkään
ei vielä vaan oo aika lähteä
vaikka kuinka anelisit vapautusta

yhä kahlittu
mielensä vankilaan
korvissa humisee
kun vain hiljaisuus kuplasi seinämiä sivaltaa

haluat tänne jotakin jättää
muttet jälkeesi mitään voi
eikä mukaasikaan lähde
kuin sielusi paljas

siis ei väliä ole millään
tai oikeastaan kaikella liikaakin
muttei sillä tavalla kuin ihminen arvottaa
kaikki voikin olla paljon kauniimpaa

muistoja kannat vaikka ne painaa
ojennut taas kohti niiden miekkaa
joka kuortasi haavoittaa
muttet uskalla unohtaa