Pimeyden helppoutta

Kaipaan sinua.
Kättäsi silittämään kuoreni ulkopintaa,
hymyäsi koskettamaan kasvojeni ulointa kerrosta.
Kaipaan sinua.
Että sinä olisit elävämpi kuin minä silloin.
Ja että minä takiasi jaksaisin olla sisältäni tyhmä.
Kaipaan sinua.
Jotta elämästäni ei tulisi mitään.
Ja jotta vain uskoisin ansainneeni kaiken kamalan.
Kaipaan sinua.
Jotta kaikki olisi niin kuin ennenkin.

Sillä sinä pakotit minut tekemään pimeyteen kotini,
ja minusta oli helppo olla näkemättä mitään.
Mutta nyt olen valossa.
Minusta näkyy.
Minä näen.
Näen kädet, jotka siunasivat pahuutesi jäljet.
Ja näen jäljet,
jotka johdattavat minut lukitsemasi haudan kautta
iankaikkiseen elämään.
Minä kosketan haavoja,
joissa minun haavani ovat jo parannetut.
Ja tiedän, ettei mikään voi erottaa minua rakkaudesta,
vaikka sinä kauan melkein onnistuit.