Saavut luokseni,
hymyilet ja tervehdit.
Näytit todella komealta
ja minulta meinasi lähteä jalat alta.
Vierelläsi seisova tyttö sytyttää savukkeen
ja tervehtii minua ohimennen.
Istumme pöytään.
Minä yksin, te toiselle puolelle kaksin.
Viini virtaa,
mutta se ei auta minua yhtään.
Katson teitä,
aivan kuin kulkisitte eri teitä.
Molemmat teistä kuitenkin tyytyväisiä tilanteeseen,
kunhan vaan kukaan ei sano sitä ääneen.
Istun hiljaa ja katson teitä.
Tekopirteä hymy ei varmaan pettymystäni peitä.
Katson sinua,
sinä katsot minua.
Tyttö vierelläsi jää tuona hetkenä toiseksi.
On vain sinä ja minä.
Olet niin lähellä ja silti niin kaukana.
Olen itselleni vihainen. Tietenkin!
Kyllähän minä tiedän sen!
Minä teen väärin, en saisi tehdä niin!
Haluaisin niin kovasti
olla tuo tyttö vierelläsi,
mutta tiedän, että se ei vaan mene niin.
Silti joskus illan pimeinä hetkinä
kummallakin meistä on toinen toistaan ikävä.
Minä kaipaan sinua
ja sinä kaipaat minua.
Olemaan lähellä. Pitäkään kädestä. Välittämään toisesta.
Meidän yhteisenä salaisuutena se pidetään,
ei kerrota sitä ikinä kenellekään.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi