Boris Vitjikov oli ahdistunut, väsynyt ja vihainen. Hän tunsi, että kaikki kaatui hänen päälleen, hän ei voinut olla pienessä asunnossaan joka muistutti häntä hänen elintasostaan, köyhyydestä jossa hän eli. Kuitenkin kärsittyään tarpeeksi, hän sai loistavan idean: Oli kaunis kesäpäivä ja hän muuttaisi ulos telttaan asumaan, se tuntui parhaalta idealta päästä eroon ongelmista. Seuraavaksi hän päätti ryhtyä toimeen, keräsi kaikki tarvittavat tavarat, otti teltan ja lähti pihamaalle.
Pihamaalla hän laittoi teltan talonsa seinän viereen. Kaikki tuntui menevän hyvin, hän oli pitkästä aikaa onnellinen.
Kun ilta viimein tuli ja oli aika mennä nukkumaan, Boris alkoi pelätä. Hän pelkäsi, että joku tulisi satuttamaan häntä jollain tavalla ja ei osannut luopua piinaavasta ajatuksesta.
Pimeys laskeutui maailmaan.
Boris makasi pienessä teltassaan. Sitten hän kuuli jonkinlaista ääntä teltan ulkopuolelta. Hän oli varma, että joku kiipesi parhaillaan talon seinässä olevia tikkaita talon katolle. Hän kuunteli ja kuunteli ja viimein tuli ulos teltasta ja katsoi tikkaita. Hän ei nähnyt ketäään ja oletti, että tunkelija oli jo talon katolla.
Boris mietti miksi kutsumaton vieras meni katolle? Sitten hän tajusi: tunkeilija halusi tiputtaa ison kiven katolta hänen päälleen. Boris meni takaisin telttaan ja tutisi päästä jalkoihin. Hän pelkäsi, että mies tiputtaisi kiven millä tahansa hetkellä hänen päälleen.
Mutta, sitten kun Boris oli jo lähdössä takaisin kotiin, hän tajusi, erään asian: katolle kiivennyt mies ei voinut olla siellä heittääkseen kiven hänen päälleen, mies ei voinut millään keinolla ollut saada isoa kiveä talon katolle tikkaita pitkin. Helpottuneena ajatuksesta Boris nukahti tyytyväisenä kuin pieni lapsi ja ei enää koskaan ajatellut sen tyylisiä ajatuksia.
Loppu
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit