Mik lehdos on kuolevan kuoltuaan
mik suojassa levätä rauhaisan maan
Ei lintuset laula ei aurinko paista
ei kukkaset kuki ei ruohoa haista
Ei ikuista eloa olla voi
ei ikuista kelloa missään soi
Sitä ajaksi kutsutaan
elämäksi sanotaan
vaan siihen kaikkeen väsyy
aikanaan
Antaa ihmisen hiljaa nyt olla
sovinnolla
muistoissa vielä hetki
se kirkas säde
se keväinen retki
Kunnes aika jättää nekin
sukupolvien taa
muistotkin
joskus katoaa
Aika
se kyyneleet kuivaa
ja tekee niistä saippuakuplia
joita lapset kesällä puhaltavat
kiljuvat juoksevat leikkivät nauravat
iloista laulua laulavat
Selite:
näin kai se elämä menee...
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kaunista ja voimakasta tulkinta.
Niin kai, sujuvasti ja pienieleisesti kirjoitettu, hyväksyvä ja toteava runo isosta asiasta!
runojesi kooste kalevalan tai valekalan muodossa savolaisittain...
kommee on su kirjotukses,
kommeempi ku ite liet,
sanahelinätä tuskin tappoo,
runnoilija olet sie,
riimit rusttoot rakkauvvesta,
elämästä, kuolemasta,
hetkittäin huumorin heität,
jokos poika runokirjjoos keität??
mahoton on sanas polku,
mahoton ku tuulen tyvi,
uatteenani on nyt,
runosuones lämmin syli,
vai heittikö hilsehet yli...
julkaisuas uotellen..
niin lähti runosuon pulppuummaan,
et en sitä mää takkoomaan,
et pystyn ens yön ukkoin vieres makkoommaan..
vaikken ookkaan pihkassa sinnuun,
muuten vuan riemmautit minnuu...
voimallista tulkintaa.