Tulevaan

Linja-auton ikkunasta
hän näki utuharsonsa lävitse,
kuinka maisemat vaihtuivat
metsäosuudet,
peltovainiot,
kalliorinteet.
Kun tarkasti katsoi
violetinpunaiset maitohorsmat,
sinistäkin sinisemmät kissankellot,
sameanvalkoiset pietaryrtit
rintarinnan katosivat tienreunukseen.

Silmäkulmaan
arasti astunut kyynel,
suupieleen viivake,
mustaa istuinkaidetta puristi
valkearystyinen käsi.
"Mennyt menneeksi,
on vain tuleva",
hokivat vihreänruskeat silmät
alta tummien kulmien.

Vieruspenkillä
kiharatukkainen lapsi,
tyttökö lie,
villaviltin keskeltä
pilkottivat nukkuvat silmäterät.
Otsaviivoissa tulevaisuus,
nuoruuden aisteissa pinnalla
kadonnut menneisyys.

Rakkautta kohden vie tie.
Huoletonko, kuka senkin tietää.

Uskoa haluan kuitenkin,
Rakkaus on takana kaiken.
Kiidä siis ja elä.