Minä tarkkailin sinua kahvikupin reunan yli,
sinun kasvoillasi oli se kovetettu vahva ilme,
Enkä hetkeäkään haksahtanut kuvittelemaan,
että olisit päässyt jaloillesi ja ennalleen
Sinä kerroit miten sinulla ei ole enään tarvetta
kirjoitella pitkiä tarinoita ja surullisia runoja,
kuinka olet taas vahva ja seisot omillasi,
Naurat itkeneesi viimeksi vuosi sitten,
eikä päivät ole ongelma
Minä vain jatkoin tarkkailuasi vaitonaisena,
hieman hämillään seurasit lumisadetta
ja teesi jäähtyi kuppiisi, kun et saanut juotuakaan
Ilmoitin että minun taitaa olla nyt aika lähteä,
Minuun sattuu katsella sinun kovaa kuortasi,
Kuinka olet luopunut niin helposti tunteistasi
ja ovella käännyin kysymään,
kuinka voisitkaan edes kirjoittaa
jos et osaa enää itkeä
Sillä ei kyyneleissä ole,
Ei niissä ole mitään pelottavaa
...Sinä vain luulit niin
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Upeaa!✨✨✨
Jos ihminen itkemisen taidon menettää niin ehkä ihminen menettää osan ihmisyydestään upeaa kerrontaa,pidän.