Tässä sitä nyt ollaan
pelottavan muutoksen äärellä
luopumassa lämpimästä
muuttumassa menneeksi
muistoiksi
kylmyyden
tunsin kyllä
en vain myöntänyt koskaan
en antanut korvieni kuulla
en sydämeni särkyä
sinä särjit sen
kylmyytesi rikkoi minut
satutit minua enemmän
kuin uskotkaan
en tiennyt aiemmin
millaista on oikeasti rakastaa
oikeasti rakastaa
kun luopuminen sattuu
repii riekalaiseksi
kouristaa rinnan solmuun
piirsit sormillasi
kasvojeni ääriviivat
pyyhit kyyneleitäni
suljit minut lämpimään
syliisi
sanoit
että parempi näin
välitän sinusta enemmän
kun päästän irti
en ymmärrä
en tahtoisi luopua
pääni hajoaa pirstaleiksi
piirsin sormillani nenäsi kaaren
huultesi pehmeän muodon
hahmotin kasvojasi
annoin sormieni viimeisen kerran koskettaa
muistaisin sinut
sormieni päissä
sinä satutit
tiedät sen itsekin
mutta annan kaiken anteeksi
en tehnyt sinulle onnea
joku toinen sen vielä tekee.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Koskettava ja syvällisen kaunis. Itsekkin kanppailin joskus samojen tunteiden kanssa. Muistan sen päivän kuin eilisen se oli elämäni vaikein päätös mutta en kadu sitä ollenkaan. Parempi "yksin" kun ihmisen kanssa joka "satutta".. Voimia sinulle! Kuuntele sisäistä ääntäsi se tietää mitä tehdä :)
Koskettava ja syvällisen kaunis. Itsekkin kanppailin joskus samojen tunteiden kanssa. Muistan sen päivän kuin eilisen se oli elämäni vaikein päätös mutta en kadu sitä ollenkaan. Parempi "yksin" kun ihmisen kanssa joka "satutta".. Voimia sinulle! Kuuntele sisäistä ääntäsi se tietää mitä tehdä :)
Koskettava runo. Jäin todella miettimään asioita.