Se halaa mut uneen, suojaa ukkoselta ja niiltä unilta jotka mua piinaavat, ja kun herään aamulla, makaan vartin sen vieressä ja silitän varovasti sen tukkaa. Kun se herää ja huomaa niin se hymyilee ja mun sydän on mehiläisvahaa.
Se tuo mulle kukkia, ei siksi että kuuluu tai koska on juhlapäivä, vaan koska se tietää että kukat tekevät asunnosta hieman enemmän kodin. Mä annan sen valita elokuvan ja hieron sen hartiat auki ja salaa lataan jokaiseen kosketukseen viestin:
"Vaikka joku päivä ei oltaisikaan näin niin muista, että tämä hetki ja tämä tunne on tänään totta."
Suutelen sen niskaa, tuon sille kylmän kaljan.
Puhutaan tuntikausia maailmasta, väitelläänkin, sen innostus on ihanaa ja katson kuinka sen ajatus leikkaa, huulet piirtävät sanoja. Väitän vastaan johonkin mitä se sanoo, enkä voisi olla onnellisempi. Opin sen lauseista paloja maailmasta, opin sen huulen kaaren ja hymykuopat ja arvet ja sen, miten siitä pelastetaan meret ja ihmiset.
Se tulee lenkiltä hikisenä, verkkareissa, hiukset pörrössä. Se näyttä ihanammalta kuin ikinä.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
