Hiljaa muistoni kumartaa
En tunnista metsää enää
omakseni
Peltojen takana avautuva maisema
ei vastaa muistooni
Metsäkoneiden jättämät raskaat polut
kulkevat nyt läpi mielikuvani
ja jokaiselta puulta joudun
kysymään mihin ne menevät.
Etäältä korviini kantautuu vielä
raskaan metallin murina
silmieni edestä
lapsuuttani vartioineet kuuset
kumartavat ihmisen voimalle
luovuttavat
maassa makaavina ruumiina.
Lapsena juoksin koko matkan
kapeaa, itseraivattua polkua
pullantuoksuiseen kotiin lämpimään.
Pureva tuuli nostaa kaulukseni pystyyn
metsäkoneen polku ei riitä minulle
ikkunan takana muiden äidit
olkoonkin heillä kanelipullaa
omieni lapsuus ei synny tänne.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
