Elämää tässä hetkessä - niin läsnä. Ojennan käteni, voisin rikkoa ympäröivän kuplan. Pysähdyn kuitenkin tähän, minulla on kyllä aikaa. Ympärilläni muut jatkavat juoksuaan, minä jään hetkeeni. Hengitän. Voisinpa jokaisella sisäänhengityksellä imeä kiirettä maailmasta, uloshengityksellä puhaltaa sen pois. Muutamalla syvällä puhalluksella kiire olisi kadonnut koko maailmasta. Voisimme jälleen nähdä ympäröivän kauneuden, olisi aikaa jakaa hymy tuntemattomankin vastaantulijan kanssa. Loputon ihmisvirta, tunteeton massa, ympärilläni. Yksikään ei huomaa lelukaupan ikkunan eteen pysähtynyttä poikaa. Innostunut katse sähköistetyn veturin perässä - vain minulle. Kiireelle näkyvät vain kädenjäljet ikkunassa, minulle nekin ovat viattomat. Kadunkulmassa kitaraa soittava mies, heille hän on vain kurja kerjäläinen. Kuka kysyisi tarinaa noiden surullisten silmien takaa?
Juokse. Läpi koko elämäsi, aina menossa johonkin. Loputon kiire, kiire. Ei tähän maailmaan uskaltaisikaan enää pysähtyä. Lopulta ihminenkin kasvattaa siivet ja lentää; aina vain lujempaa. Taivaalla on aikaa pysähtyä katsomaan taakseen. Alhaalla massa jatkaa virtaamistaan. Pudotan siipeni ja jatkan: osana massaa, kiireessä.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
