Iitu

Oon itkenyt ja kirjoittanut, ja taas itkenyt kaksi tuntia. Pää on kipeä. Voisin jatkaa itkemistä mutta en jaksa. Tiedän että itkua riittää, ettei se lopu. Ymmärsin sen kaksi vuotta sitten. Kun olin ensin repinyt itseäni irti ja vuoroin itkenyt, vuoden ajan. Sitten itkin ja vuoroin huutoitkin seuraavan vuoden. Ja ymmärsin vihdoin ettei tämä suru poistu itkemällä. Tähän suruun ei kyyneleet lopu. Joten päätin, ihan kuten mummuni kuollessa, tämän rakkauden ja surun kannan mukanani loppuun asti.

Makaan sängyssä valmiina nukkumaan mutta en ihan valmiina päästämään irti näistä surumielisistä tunteista. Makaan ja kuulostelen. Analyyttinen puoleni pohtii onko kuinka yleistä kokea rakkaus juuri näin. Rakkauteni on väkevää. Mutta että lopullista? Loputon rakkaus. Kuten äidin rakkaus lapseen? Rakkaus, joka tulee vastasyntyneen ensimmäisinä päivinä esiin tummana haukan varjona, joka on valmis repimään vastaantulijan kappaleiksi. Tai äidin rakkaus, joka herää viidennentoista kerran keskellä yötä tarkistamaan että teini-ikäinen on saapunut kotiin turvallisesti. Tai äidin rakkaus, joka kiskoo kengät jalkaan ja yöpaita päällä ajaa toiseen kaupunkiin etsimään lasta hunningolta.

Sitten sellainen rakkaus muuttuu väkeväksi kun kaksi aikuista rakastaa toisiaan samoin alkukantaisin, syvältä sisuksista kumpuavin tavoin. Se on pelottavaa. Toinen voisi tuhota toisen noin vain, yhdellä pyyhkäisyllä tehdä olemattomaksi tässä maailmassa. Palaa tuhkaksi eikä enää nousta feeniks -linnun lailla vaan kadota tuulen mukana olemattomiin.

Siltä se tosin hieman tuntuu kun rakkaus ei ole enää aktiivinen. Kun rakkaus on passiivinen, horroksessa. Oikeasti se on teljettynä vankityrmään, kun ei se osaa ilman ravintoa käyttäytyä vaan riehuu kuin mielen köyhä. Pakkopaita, rauhoittuupahan. Mutta ei se rauhoitu. Voi sitä vähän ulkoiluttaa mutta paitaa ja kahleita älä irroita. Juttele sille kauniita ja käytä auringossa. Tätä petoa ei voi lainata tai kesyttää. Sen voi ainoastaan ottaa omaksi ja toivoa parasta. Se rakastaa sua tai repii sut kappaleiksi. Sellainen villikissan rakkaus.