piti tulla haiku kahvilasta

'onhan se tuskaista'
          sanoi nainen ovenpielipöydässä

höristin korviani
          muka katsoin kahvikupin asetille jättämää jälkeä
          intensiivisesti, pitkään
          pyörittelin kuppia puolelta toiselle
          kuin ennustaja poroista tulevaa nähdäkseen
                              juu, kuules tyttö, tässähän on selvästi puu 
                              tuossa kulkee tie josta puu kasvaa
                              kuulehan kun mie siulle sanon
                              varo sie suorallakin tiellä vastaan tulevia esteitä
                              ja kierrä ne ajoissa  -älä elämääs unessa kulje'

'mikä on tuskaista?' kysyi naisen kumppani
menettää usko, luopua luottamuksesta 
läheisiin, ystäviin, sukulaisiin, 
vastasi nainen värittömällä äänellä
          yskäisin hihaani ja otin elämäni sisällön esiin, puhelimen
          räpläsin sitä sumein silmin, ahdistunein aatoksin
          katsoin laitetta, nostin väliin katsetta
          ikkunasta näkyi puu, sen kantava voima ja energia
          heijastui varjona kadulle 
          puhelimesta kuului tuut-tuut henkilö jolle soititte 
          ja loput lärinät
          apua, en voinut suojautua kuulumisten kuuntelulla

kerro rakas ystävä, miksi sanot noin?
niin sanoi nainen - olin vuosia myllerryksessä
vaikeasti naimisissa, narsisti söi minut, vei terveyden
hän uskotteli valheet kaikille edelleen 
terveille ja sairaille, nuorille sekä vanhoille
eristi kaikilta, lähes koko maailmalta
Vihdoin kuoli kun liian pitkän lenkin nuoruuden hamuamisessa
teki -- ei kestänyt sydän, veltot aivot maantielle suli
kypärättä kun itseluottamuksessaan surutta ajeli
yht'äkkiä koitti vapaus äärimmöinen
ja tunnen olevani taas ihminen
vaan millä vakuuttaa ihmiset rakkaatkin
että puheet narsistin olivat valhetta ja silkkaa sontaa haisevaakin
kun poissa on puhuja, alla mullan - onneksi
ja minusta jäljellä vain pieni osa, vielä sentään sieluakin

               kuulen vielä vastauksen pöytäkumppanin
               
rakas ystävä, ei rakkautta mikään tappaa voi
jos epäaitoja olivat kaverit, anna mennä 
halivilivoo - uusia löydät jotka ymmärtävät
sukuasikaan et itse ole valinnut 
sinne vaan, hyväksy ja unholaan paina
vaikka ruuhkaa taitaa jo sielläkin olla
Suuntaat katseesi eteenpäin
nostat naamasi hymyillen
etkä nurkissa kulje, kuin lymyillen
oli sulla kova tinki kera pettureiden
nyt on uusi aamunkoitto
eiköhän samalla liene elämän voitto

               nousen, kuin oppini saaneena, maksan kahvin,
               hyvästelen tutun tarjoilijan
               hymyilen rohkaisevasti ovenpieli-ihmisille
               katson puutakin kadulla uusin silmin
               ihan kuin olisi oksaansa tervehdykseksi nostanut
               - oli ihan pakko sanoa ohikulkiessa, moi