kulkijan reissu

elämänlähteestä
pulpahti
kuplina ilon pisaroita

kulkija ammensi kousallaan
aimo annoksen eliksiiriä maan

joi, hyppi ja iloitsi
kauhaisi uudelleen ja uudelleen
kuin humalassa toikkaroi

vaan ehtyi ahneelle lähde 
loppui kuplinnan pisarointi
päättyi veden pinnalla vesikirppujen leikki
- jäljelle jäi vain mutaa pohjalle muutama sentti

toiveikkaana läks kulkija 
uuden lähteen perään

kulki maat harjut ja vuoret
ylitti purot ja joet

kolusi vieraiden pihojen perimmät nurkat
kun avasi portit ruosteisimmat

puhui kieliä vieraita kanssa muukalaisten
vaan ei kukaan lähteestä ollut kuullut
päitään vain pudistivat ja oudosti hymysivät

lopulta etsinnästä nääntyneenä
lähes itsensä menettäneenä
pitkälle kotimatkalle kulkija lähti
oli siinä oppaana hällä
kirkas Pohjan tähti

oli kuulas syksyinen ilta
kun kotimökkinsä pihaan ehti
oli kuun valossa tienoo perin valju 
vaikka pihaa jo koristi muutama syksyn lehti

kotitiekin peitossa nurmen
mökissäkin, kuin nurkat vääntyneet
otti avaimen piilostaan
varovasti oven avasi suorastaan

tulvahti kulkijan sieraimiin tutut tuoksut
oli kaikki sijoillaan kuin ei olisi koskaan pois lähtenytkään
hän tunsi ilon sisältään ulos kyyneleinä pusertuvan

kyynelverhon takaa kotia havainnoi:
oli sanomalehtikin auki siinä, 
kuin olisi lukija vain poikennut hetkeksi poissa
päivämäärää tuijotti väsynein silmin
hei hetkinen - mihin vierivät vuodet
ja vuosikymmenet?

seinältä otti virttyneen peilin
hihallaan puhdisti nopsaan pölyt ja seitit
nosti sen eteensä kuin varoen
näkemäänsä peläten

oli kasvanut parta, syvenneet otsan kurtut
ja tiukahko katse näkyi kulmain alta 

ääneen sanoi itselleen
tervetuloa maailmalta! ja alkoi nauraa katketakseen

etsin elämänlähdettä kaikkialta, kolusin metsät
kolusin kaupunkien takapihat, linnojen
suihkulähteisiinkin syvälle tuijottelin

siis kuinka tyhmä voi ihminen olla
kun ei lähelle näe, vaan kaukaa hakee

jotain suurta, jotain mahdotonta?

kun kaikki kuitenkin on läsnä lähellä,
oman itsen pienessä sydämessä ja päässä?
sieltä lähtee elämänilo, hauskuus ja vahvuuskin

hän istahti tuoliinsa, kovin tuttuun
ja hymyili vieläkin, itsekseen

ja kaikki oli,
kaikki oli

lähes niinkuin ennenkin