kävelen sammaleilta,naavalta tuoksuvassa metsässä,auts mikä se oli?Oksa joka raapaisi naamaani ,iski kipeästi poskeeni ilmoitti vain että kuuluu tähän metsään ikiaikaiseen ja minä en.
Silti hengitän keuhkojeni täydeltä tätä maan ja tuulen tuoksua siis elän.Suljen hetkeksi silmäni ja kun avaan ne vai avaanko?Näen sinut olet siinä melkein kosketus etäisyydellä enkä ole kuullut mitään,pelkään että jos liikahutan kättäni katoat.Edessäni olet sinä kuvan kaunis lumiharjainen iso hevonen olet melkein usvan värinen sinertävän kajoinen kimo satuhevonen,oletko minun et sillä sinua ei voi omistaa voi vai uneksia ja haaveilla.Mutta silti uskallan liikuttaa kättäni ja koskettaa vahvaa kaulaasi jonka silkinpehmeän karvan tunnen käteni alla ja värähtelevät lihaksesi olet siis olemassa vai oletko?
Tunnen lämmön kipeällä poskeallani kun hegität sieraimistasi puhaltaen lempeästi kuin parantaen ilmaa kasvoilleni.
Herään taisin olla taju kankaalla...mutta mitä näenkään kavion jäljen aivan selvän pehmeässä sammaleessa siinä jossa sinä seisot Majesteetti.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
