Auringon laskun takana lepää hän,
kuun sillan alta löytää yöstä ystävän.
Katselee tähtiä kyynel yön sirpaleella,
silmissä surua,ei löydy aamua.
Kulkenut, pysähtynyt seinään viileään,
ajan saatossa hetkeen jo häviää.
Hän kuka on, tuo tyttö illan varjojen,
aamun valoa kaihtaa yötä palvoen.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Vangitseva runo, kauniita sanoja.
Tykkäsin :)
hiuka ol pitkähkö, luin kuitennii, sil ny kommentoin..
jos haluut vangita yleisös, täst runost oisit tehny kaks runoo.. samoin jaksotuksin almost.
oon ttumainen kriitikko..
yhdyn edelliseen mielipiteeseen
runon kerronta kulkee hienosti
mut jotenkin toi rivitys häirii