Komissaario Bullet ja enkelin tapaus (2/2)

Luku 16

"Tiedätkö mikä olisi täydellistä?
Olet juuri syönyt vatsasi täyteen hyvää ruokaa. Ei liian täyteen. Mutta niin täyteen kuitenkin, että sinun tekisi mieli mennä sängylle makaamaan, koska et yksinkertaisesti jaksa tehdä muuta. Ehkä jopa yrittäisit saada hiukan unta. Laitat pääsi tyynylle, hengität rauhallisesti ja sulkisit silmäsi. Sitten se ihminen josta todella välität, tulisi viereesi makaamaan. Sänky olisi todella kapea, joten olisitte melkein kosketus etäisyydellä. Voisit haistaa hänen miellyttävän tuoksunsa ja kuulla hänen hengityksen, ehkä jopa tuntea sen hennosti. Sitten aukaisit silmäsi. Katsoisitte toisianne silmiinne ja hymyilisitte. Olisitte vain ja hengittäisitte samaa ilmaa. Sitten silittäisit hänen pehmeitä hiuksiaan hellästi ja hitaasti. Hän hymyilisi. Hän hipaisisi poskeasi ja punastuisit. Sinä laskisit käden rauhallisesti hänen lantiolleen ja jättäisit sen siihen rennosti. Siirtäisit itseäsi hiukan lähemmäksi, niin että nenänpäänne koskisivat, jonka jälkeen suutelisitte. Suutelisitte niin, että ette välittäisi ajasta, tulevaisuudesta tai huolista yhtään. Lopettaisitte, otsanne koskisivat toisiinsa. Sitten hän sulkisi silmänsä. Sinä katselit häntä, silittäisit hänen poskeaan, jonka jälkeen veisit kätesi takaisin hänen lantiolleen ja antaisit sen vain olla siinä. Sulkisit hetken päästä omat silmäsi ja yrittäisit nukahtaa. Olisitte vain. Olisitte vain...
Se olisi täydellistä."

"Konstaapeli Bullet, odottakaa. Olisiko minun mahdollisuus saada Angelin päiväkirjat, tutkimusten jälkeen?" kysymys kuului ja se keskeytti minun ajatukseni. Se oli Mary, hän oli odottanut aulassa. Hän oli edelleen surullisen näköinen.
"Angel oli todella tärkeä ystävä minulle, haluaisin saada jotain muistoja hänestä," Mary perusteli itkuisesti.
-"Oletko odottanut kauankin? Voi tyttö parkaa. Tottakai saat. Tulehan mennään tuonne pöydän ääreen. Meillä olisi vielä jotain kysyttävää."

Istuimme pöydän ympärille. "Otatko kahvia, Mary? kysyin.
-En, kiitos, näin on hyvä
-Voisitko kaataa minulle kupillisen, Jack?
Nuorempi konstaapeli nousi ja kaatoi minulle ja itselleen kupilliset
-No niin, nyt voimme kai aloittaa. Pyydän anteeksi, jos olen väärässä Mary, mutta Angel taisi olla sinulle jotain muutakin kuin vain ystävä?.
-Mitä tarkoitta? Hän oli minulle erittäin tärkeä.
-Tarkoitan, että te olitte rakastavaisia.
Mary meni hiljaiseksi. Hänen ilmeensä paljasti sen totuudeksi, eikä hän viitsinyt enää valehdella. Huomasin muutaman kyyneleen.
-MINÄ RAKASTIN HÄNTÄ!
-Siksikö sinä tapoit hänet?
Mary oli hämmästynyt ja peloissaan. Kyyneliä näkyi yhä enemmän.
-Mitä? En todellakaan, en olisi voinut! Minä rakastin häntä!
-Olen kovin pahoillani Mary, kyllä se sinä olit. Sinä olit huolimaton, mutta ymmärtäähän sen, varmasti on sekaisin jos tappaa rakastamansa naisen.
-Ei! en tehnyt sitä! Minä olin baarissa koko yön!
Näytin rikospaikkakuvaa ja puhuin rauhallisesti.
-Kunpa olisinkin väärässä. Sinä pyyhit väärän viinilasin. Halusit varmaan antaa ymmärtää, että Angelin luona olisi ollut mies, siksi kaksi eri huulipuna jälkeä oli liikaa. Mutta Angelin huulipunassa, joka löytyi yöpöydänlaatikosta, oli kimalletta, sinun omassasi ei ollut, ja kuten huomaat tästä kuvasta, lasin huulipunassa ei ole jälkeäkään kimalteesta. Varmasti laboratorio varmistaa sen olevan samaa merkkiä kuin sinun käyttämäsi.
-Ei, ei ole totta!
Mary itki vuolaasti. Hän oli erittäin järkyttynyt.
-Olen pahoillani. Kiinnitin huomiota pakettiauton katon lommoihin. Ne varmasti tulivat kun hyppäsit korkokengilläsi paloportailta. Vai tippuivatko tikkaat? Ja sinähän olet voimistelija. Ei liene ollut sinulle mikään temppu kiivetä auton katolle ja sieltä hypätä roikkumaan ensimmäiselle tasanteelle ja kiskoa itsesi ylös. Sinun oli lainattava autoa ja mentävä paloportaita pitkin, muuten rouva Thompson olisi huomannut sinut.
-Ei ei!
Maryn äänen volyymi pieneni. Hän pyyhki kyyneleitä. Hän taisi jopa hymyillä hiukan.
-Suurimmasta virheestä saat syyttää kyllä vain itseäsi. Kun näimme ensimmäisen kerran, huomasin sinut itkemässä poliisia vasten. Siinä samalla sinä sanoit "kuka voisi ampua, Angelin". Mistä sinä tiesit, että hänet oli ammuttu? Vain murhaaja, minä ja muut rikospaikkatutkijat tiesivät sen. Alhaalla Enkelin, anteeksi siis Angelin ruumis oli jo peitetty. Olen niin pahoillani, mieluummin olisin halunnut pidättää kenet muun tahansa kuin sinut. Miksi Mary? Miksi?
Mary oli hiljaa useita sekunteja, jotta saisi itsensä rauhalliseksi.
-Koska minä rakastin häntä! Ja hän valehteli minulle! Minä olin jo useita kuukausia ollut rakastunut häneen. Hmm..Eikai minua siitä voida syytä. Minne ikinä hän menikin, hän sulatti sydämiä ja käänsi katseita. Joten miksei siis minunkin sydän olisi sulanut? Olinhan minä tekemisissä hänen kanssaan useasti, viikoittain, joskus jopa päivittäin. Väliäkö sillä on, että olen nainen itsekin?
Viime viikkoina minun onnekseni, tai nyt näin jälki käteen ajateltuna epäonnekseni, hän alkoi tuntea samoin minua kohtaan. Me puhuimme asiasta, mutta Angel ei ollut aivan varma. Hän lupaili paljon ja antoi ymmärtämään vielä enemmän.
Ajattelin yllättää hänet eilen ja menin tapaamaan häntä. Mutta Steve oli siellä! Kuulin mitä he tekivät! Silmissäni sumeni, maailmani murtui, sydämeni särkyi. Sydämessäni oli tuhat tunnetta. Olisi ollut kuka muu tahansa kuin Steve, niin olisin ymmärtänyt. Steve särki jo kerran hänen sydämensä. En voinut hyväksyä, että toisen kerran samaan virheeseen. Menin pois. Tiesin jo mitä tuleman pitää, mutta halusin kuitenkaan antaa vielä mahdollisuuden hänelle. Pukeuduin. Soitin Angelille, jos voisin tulla puhumaan asioista. Hän oli todella innoissaan, silloin minä lepyin hieman. Otin pakettiauton, ja vietyäni porukan baarin, lähdin kohti hänen asuntoaan. Kiipesin paloportaita pitkin. Niin, Rouva Thompson on todella herttainen ihminen, mutta erittäin tarkkaavainen, aivan kuin tutka.
Angel yllättyi hieman, kun en tullutkaan ovesta. Löysin hänen kaapistaan viiniä ja kaadoin sitä meille. Istuimme pöytään, mutta hänelle ei maistunut. Juttelimme, meillä oli todella hauskaa.
Sitten menimme sänkyyn, ja siinä samassa toinen lasi kaatui. Me rakastelimme, oih se oli niin täydellistä ja ihanaa! Minulla oli mukana muutama apuväline ja... Niin ei teitä varmaan yksityiskohdat kiinnosta, konstaapeli Bullet?

Hymähdin hieman ja sanoin: "Ehkä se on teidän välinen asianne. Kertokaa mitä sitten tapahtui".
-Olimme molemmat onnellisia ja tyydytettyjä. Halusin antaa Angelille mahdollisuuden kertoa totuuden, totuuden hänestä ja Stevestä. Mutta hän valehteli minulle päin naamaa! Muka rakasti minua ja paskat! Päässäni sumeni lopullisesti. Tiesin Angelin aseesta. Hain sen ja otin sohvalta tyynyn. Angel piti silmiään kiinni, joten hän ei ehtinyt aavistaa mitään. Minä kerkesin tähdätä häntä sydämeen. Juuri kun hän aukaisi silmänsä, minä painoin liipaisimesta. Hänen viimeinen ilme oli hymyilevä. Asettelin hänen ruumiinsa. Käänsin hieman Angelin päätä. Laitoin ruusun toiseen käteen ja toiseen aseen. Hän oli aina halunnut olla osa taideteosta. Ja miten kaunis hän oli! Mutta en kadu mitään! Minä pelastin hänet!

Kaivoin Angelin rakkauskirjeen taskustani ja sytytin sikarini. Tämä oli todella murheellista, mutta tunsin velvollisuudekseni kertoa. Ojensin kirjeen Marylle.
-Olen niin kovin pahoillani Mary, mutta hän todella rakasti sinua. Se kirje on sinulle. Ja tämä viimeinen sivu päiväkirjasta on sinusta.
-Mitä, ette puhu totta!
-Voi Mary, kyllä minä puhun. Hän suunnitteli teille jo yhteistä elämää. Angel suunnitteli myyvänsä lahjansa ja niillä rahoilla te voisitte aloittaa uuden elämän. Ihmettelen kyllä todella miksei hän kertonut sinulle. Ehkä hän halusin varmuuden raskaudestaan.
-Raskaudesta? Mistä sinä puhut? Angel raskaana? MITÄ?
-Niin, raskaanapa hyvinkin. Hän halusi teille lapsen. Ymmärtääkseni sinä halusit myös saada yhteisen lapsen? Mutta siis näytti siltä, että suurin syy, että miksi hän oli Steven kanssa sängyssä, oli lapsi, ei niinkään se tyydytys. Tottakai hän nautti siitä, mutta sinua hän rakasti. Hän halusi yllättää sinut, mutta ei uskaltanut kertoa ennen kuin olisi aivan varma, siksi hän valehteli. Steve ei tiennyt lapsesta mitään. Joten sinä ammuit hänet aivan liian hätäisesti. Olen todella pahoillani.

Jo ennen viimeistä lausettani, Mary oli tajunnut tilanteen. Hän oli todella rikki. En ollut nähnyt ikinä ketään noin surullisena. Voin vain kuvitella miltä Marystä tuntui. Jos hänellä oli ollut aikaisemmin tuhat tunnetta sydämessään, niin nyt niitä täytyi olla miljoona. Ahdistus oli varmasti kauhea. Hän itki ja itki, huusi ja huusi.
- EI, Ei, mitä minä olen tehnyt. Angel! Tappakaa minut!
Hänen sanoistaan ei itkun keskellä saanut juurikaan selvää. Harvoin minulla käy murhaajaa sääliksi, mutta nyt ei voinut muutakaan. Tuska oli varmasti suuri.
-Tehty mikä tehty. Koittakaa rauhoittua. Kollegani lukee nyt teille oikeutenne ja vie teidät selliin.

- Teidät on pidätetty. Kaikkea sanomaanne voidaan käyttää teitä vastaan. Teillä on oikeus asianajajaan...
Mary siirsi tuoliaan taaksepäin. Hän pyyhki kyyneleet ja nousi yllättävän nopeasti seisomaan. Mary lähti määrätietoisesti kävelemään konstaapelia vastaan. Kesken konstaapelin puheen, Mary yllättäen suuteli häntä kiihkeästi ja pitkään. Kukaan huoneessa ei tiennyt mitä tapahtui. Mary jatkoi suutelua. Sitten yhtäkkiä hän potkaisi poliisia jalkojen väliin ja otti nopeasti tämän aseen. Mary kohotti asettaan, kohti omaa ohimoaan. Minä pysyin edelleen rauhallisena.
-Älkää tehkö sitä. Tiedätkö? Itsemurhan tehneet eivät pääse katollisen kirkon mukaan taivaaseen. Tiedän, että haluat pyytää anteeksi ja olet todella pahoillasi. Mutta tuo ei ole oikea keino. Enkelit kuulevat kyllä eläviäkin. Enkelit antavat anteeksi.
Mary laski aseen pöydälle, jonka jälkeen hän luhistui polvilleen ja sanoi: "Olen niin kovin kovin pahoillani Angel. Voitko ikinä antaa minulle anteeksi rakas?"