robie

ideoita:

matka, kaipuu jonnekin muualle. talvi, ystävyys kuvausta

- mulla oli kädessä matkalaukku, vanhakulunut, mutta uskollinen tavaroiden säilyttäjä. sen nimi oli Spad. Lastenohjelman mukaan, spad; ilkikurinen poika joka halusi muuttaa maailmaa omanlaisekseen.
spad oli sankarini.
Seisoin bussipysäkillä, tai oikeastaan lumikasassa. Lunta oli metrikaupalla, siltä se ainakin tuntui. minä kun en omistanut talvikenkiä, mutta kaulahuivin kyllä. itse olen sen tehnyt. Toissapäivänä maa oli vallan musta, ajattelin etää nyt tulee kevät! vihdoin, sitähän olikin jo odotettu. harmikseni juuri tänään, juuri nyt, lunta oli enemmän kuin koskaan. olin silti päättänyt lähteä. oli minun vuoroni yrittää muuttaa maailmaa.
puristin spadin kantolenkistä tiukasti, minun oli pidettävä siitä huolta. en saanut kadottaa sitä, oli opittava kantamaan vastuuta. Minua myös hieman jännitti. bussi oli myöhässä, ei ihme tässä säässä. mutta se hermostutti minua suunnattomasti. minun oli päästävä matkaan tai antaisin taas tälle pikkukylälle periksi. siihen en suostu! en koskaan enää!

Oli lämmin, varpaisiin alkoi pikkuhiljaa palata tunto. Spadkin sai lumipyryn pois päältään. Valahdin penkiltä hieman alemmas ja huokaisin syvään. oloni oli levollinen ja helpottunut. tästä se kaikki alkaisi! Käänsin pääni hitaasti ikkunaan päin ja katsoin tyytyväisenä miten bussi kaarsi yhä kauemmas ja kauemmas kotikylästäni. hönkäisin lämmintä ilmaa sormilleni ja hiljalleen minua alkoi väsyttää. Näin edessäni hehkuvan kauniin, värikkään kaupungin ja mahdollisuudet uuteen alkuun.

Tummaa, likaista, pelottavaa. Ne eivät olleet ne sanat jotka luulin ensimmäiseksi ilmestyvän mieleeni. kauounki ei ollutkaan sellainen miksi olin sen kuvitellut. KAikki oli karua ja julmaa. Kyylmänväreet kiousivat selkääni pitkin ja pidin spadista tiukasti kiinni.
olinko ajatellut liian hätäisesti, olinko ollut väärässä kaiken suhteen. minut valtasi epätoivo ja pelko.