gisi

Pankkivirkailijan valkeat muoviset kynnet
soittavat jumalalle tajuntaa ---
valo välähtää heijastuksena kristallisissa pyöröovissa
maailmanpyörä kirkkauden keskellä
katukivetyksiä, tropiikin seisova kuumuus
ja tumman miehen käynti pölyisessä päivässä --varjoissa
jättiläisiä
lihaksia, jotka kannattelevat raskasta tajuntaa
minun, sinun ja muukalaisen
jonka smadargin vihreät silmät välähtivät hahmonsa varjoista - selässään hänel
-lä oli silloin
sellokotelo ja silmissään---

[ se totuus oli kevyt kuin unohdus, Lusifer tajunnassa
toi hyvän ja heijasti pahan, tuli ihminen --- ]

Ja jättiläiset häilyvät, katoavat tietoisuudesta --
katoavat Babylonin tornien kirkkaimille valtaistuimille, niiden hämyisiin varjoihin jot-
ka tuoksuvat makealta viiniltä
ja joiden kellareissa tuoksuu imelä ihmisliha, vaan

narkomaaninen arvottomuus tuoksuu puhtaalta
kutsuen himoa ja lihaa luokseen; kärpäsiä
haaskaa, paratiisi ---
elämä ei vaadi jumalan struktuureja eikä kipu aina satu vaan

tyydyttää - he tiesivät
sen
kun vanha mies nauraa ivallisesti heijastuksessa
joka kantautuu maailman toiselta laidalta
Hänen naurunsa

kaikuu pimeän yksiön mykissä seinissä,
siellä jossakin nurkassa yksinäisen sellon sileät ääriviivat pehmentyvät valoon, joka virtaa oven takaa,
ja tuon pehmeyden huolimattomat utuiset ääriviivat hukkuvat hitaas-

ti oven alta tulvivaan punaiseen lähteeseen - on Ramadan, he sanoivat;

me uhrasimme lampaan
vuosikausia myöhemmin varjo on laskeutunut taas kirkkauden tieltä
auringon poika ja pyhä maria, tuhkasta rakennetut valtakunnat -May God bless the blessed -
materia kuvastuu täydellisessä hymyssä
kun hän puhui inflaation pyhästä rituaalista
ja ajatteli poikansa kuolemaa

häntä vastapäätä istuva olento olin minättömyys,
raskaat kulmat odottamassa muistoja
vanha nainen ja nuori ruumis
ajattelin ikonia ja pyhiinvaellusta Temppelivuorelle
huoria metropolien kellareissa
ja kuollutta poikaani

ehkä vaimoani jonka annoin kitua kuoliaaksi
tytärtäni joka leikkasi pojaltani sittimen ja huk-
kui mereen -poikaani
smadargin sinisiä silmiä, Atlanttia
hänen varjoaan minun ylläni, minun heijastustani
vanhaa miestä joka oivalsi miten loputon olen; itseäni
paratiisin kivetyksillä etsimässä tietä ulos helvetistä
ja tajuntaa joita kosketinsoittajan valkeat muovikynnet näppäilivät jättiläisen sisuksiin
vaimoani joka kuoli
ja poikaani joka eli
minua joka raiskasin sinut
isääsi

minua
ja kristallinkirkkaita laseja maailmanpyörässä

tässä minä olen: kiellä minut --
Lasit ovat tahrattomia ja lapset syövät jäätelöä.