lonely90

Tässä olen jo useamman päivän ollut masentunut siitä tosiasista että kaikki muut saa kaiken mutta minä en.
Tulee jotenkin sellainen turhautunut olo tila.
ei ollenkaan hauskaa.
Jotenkin vaan on vahvasti alkanut tuntua siltä että minusta ei ole mihinkää, ja että parempi olisi että en olisi
edes maan päällä.
Jotenkin uskoni ja haaveeni ja jopa toivoni on alkanut haalistua, entistäkin enemmän.
en ole koskaa oikein luottanut mihinkään, enkä jaksanut uskoakkaan.
pitäisikö minun muka uskoa johonkin,joka ei tule olemaan koskaan mahdollista, vai alkaa elämään haaveissa.
Jaksanko enää edes elää haaveissa.
kun usko puuttuu?
Aikoinaan uskoin monii eri asioihin ja aloitin elämäni ns "alusta".
aloin pian huomata että elämä on surkeiden sattumuksien sarjasta vieläkin pahempaa.
Kun jokin meni huonosti tai pahoista asioista oli päästy eroon, ja toivoin että elämäni paranee ja koitin tehdä sen
eteen myös kaikkeni, enemmänkin, alkoi tulla vain lisää muistutuksia siitä että elänkö vain haaveissa.
Joten uskoni itseeni lopahti.
jotenkin nykyään on vain vaikea luottaa keneenkään ja uskoa itseensä.
monet siitä minulle on paassannut "jos jotain haluaa, sen eteen pitää myös tehdä jotain"
mutta meeneekö se oikeasti niin.
tuntuu että muut eivät edes tee elämässään mitään, ja saavat kaiken hopea lautaselta.

Minun on vaikea uskoa parempaa, mm paniikin takia.
En voi matkustaa;koska alan stressaamaan kaikesta mitä ympärilläni tapahtuu.
Hyvä että pystyn elämään enää normaalia elämää.
Tämä on minulle uutta, kun tuntuu että kaupunkiinkin meno on liian vaikeaa.
Ei minulla ole koskaan ennen tälläistä ole ollut.
ihminen joka koittaa parhaansa jaksaakseen ja olemaan iloinen saakin kaiken paskan niskaan.
Voiko se vaan mennä niin.
Synnyinkö minä vain joksikin vitsiksi maailmaan.
on minulla monia ihania asioita, elämässäni.
on minulla sinäänsä kavereita, vaikka heitä ei sinäänsä kiinnosta minun asiani.
Minulla on avopuoliso joka rakastaa ja välittää minusta.
Mutta miksi sekin tuntuu niin... uskomattomalta, ja siltä että sekin viedään minulta pois.
VOinko enää koskaa elää kunnon elämää.
Uskoni on kerta kaikkiaan hiipunut.
Pelkään niin kamalasti asioita, että kukaan ei sitä edes pysty uskomaan.
Mitä jos koitan taas nousta jaloilleni.
mitä jos oloni pahenee, ja minulle tulee paha olla.
mitä jos kukaan ei enää jaksa minua
mitä jos olen muiden silmissä hullu,tai sekopää.
Mitä jos tipun taas.
kovempaa ja korkeammalta kuin ennen.
Niin just, mitä jos?`

Pystyykö ihminen aloittamaan joka vuosi alusta?
Joka vuosi olla rohkeampi?
joka perkeleen kuukausi olla pelkäämättä?

niin. mitä jos?