PimeäQuutamo

Näin taivaalla jälkes kyynelten
Tunsin tuskan poltteen rinnassain
Mieleeni piirtyi hymysi, korviini
kantautui naurusi. Mutta kuin tuuli
tuhkan vie, ne minulta pois
pyyhittiin. Käskettiin jatkamaan
eteenpäin, mutta tunsin edelleen
kädes kädessäin.
Muistan aina viimeisen henkäyksen,
se hellä oli kun myrskyn viimeinen.
Syttyi taivaalle revontulet, ne
tanssivat tahdissa, kuunvalossa.
Sinä niitä niin rakastit, sanoit aina
niiden olevan poismenneitä rakkaitamme.
Nyt sitä tanssit heidän kanssaan, kun
minä jään yksin maahan makaamaan.
Vain hetki ja olit poissa, pieni pilke
taivaan tuulikoissa.
Lupaan etten unohda koskaan, ikuisuus
on meillä pian aikaa.
Voimme juosta taas
pitkin kauniita niittyjä, tunnemme
jalkapohjissamme pehmeää ruohoa.
Ruoho vaihtuu
hiekkaan, saavumme rantaan.
Hengitykseni harvenee
kun edessäni aukeaa kauniit aallot.
Vedän henkäyksen viimeisen,
suljen silmät
ja matkaan luon enkelten.
Siellä on tuttuja
kasvoja, rakkaita minua odottamassa.
En voi surra
nyt, kipu on poissa, olemme yhdessä jälleen,
taivaan puistikoissa...