Nimetön
istun kalliolla ja kevättuuli puhaltaa hiusteni läpi
se riepottelee kalsealla kosketuksellaan,
puhaltaa kaiken lämmön ja rakkauden,
kauas horisontin taa
minä istun
istun, kunnes aurinko vajoaa hyytävään veteen
ja vain hiljalleen taivaalle kohoava kuu näkee,
kun pudottelen kyyneleeni mereen
istun, kunnes kaikki toivo on valunut silmistäni
ja jäljellä on vain tuskaa,
jota pyörittelen täristen käsissäni
en enää tahtoisi katsella,
näitä vihan ruostuttamia muistoja
en enää kuunnella,
näitä mädäntyneitä ajatuksia
kaukana alhaalla
odottaisi ikuinen hiljaisuus
viimeinen leposija
unohtamisen autuus
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
