Kohtalo
Sinä iltana kun sinut tapasin, maailman pahuutta kelasin.
Itkin itseni uneen, toivoin että hukkuisin lumeen.
Ei toivoa tulevasta, ainoa toivo nopeasta kuolemasta.
Mutta kun sinä ilmestyit luokseni, katkeruus minusta liukeni.
'Onko kaikki vielä mennyttä' mietin.
Annoin ajan kulua, paskan pois minusta valua.
Koska olin löytänyt elämälle tarkoituksen, sinut.
Ajan kanssa sinä pelastit minut.
Nyt kun olemme tässä, onnellisessa elämässä.
Tahtoisin rakkaani kiittä, suhteemme ainaiseksi liittää.
Selite:
Tämä runo synty parisen kuukautta sitten jostain inspiraatio piikistä johtuen. Runon tein tyttöystävälleni Heidille. :) Äidinkielen taidot on todella hukassa, mutt toivottavasti siitä saa selvää. ^^
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
