Unikuvista todellisuuteen
Katson hiljaista pihaa aamun valjetessa.
Sadepilvet kasaantuvat leikkimään taivaalla.
Hymyilen hiljaa, mutten usko sanaakaan.
Tiedän herääväni pian tästä unesta.
Tiedän, että en enää nuku. Olen kaikki, mitä
on jäljellä menneestä.
Mietin, kuinka tämäkin rakkaustarina kirjoitettiin
loppuun.
Kuuntelen loputonta hiljaisuutta.
On myöhä, mutten pelkää pimeää.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kaunis tunnelman kuvaus ja pysähtyneen hetken tunne. Niitä vartenhan täällä eletäänkin.