![Käyttäjän <span class="sydan sydan-vihrea"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> Mystis kuva](https://cdn.vaiste.com/sites/rakkausrunot.fi/files/styles/medium/public/profiilikuvat/picture-988-1592471122.jpg?itok=JxlFdbCX "Käyttäjän <span class="sydan sydan-vihrea"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> Mystis kuva")
Jos mutsi vois ny soittaa mulle
niin se sanois varmaa
Laita villatakki päälle
täällä on kylmä
Helvetti
Et sen tarttee vielä haudanki takaa
tulla neuvomaan mua
aikuista naista
No on se täälläki kylmä
Ja mun on kylmä
joo - on
Ja laitan sen hiton villatakin
Selite:
Sitäpaitsi mun on ikävä muutenki !
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Niim mullaki, ikävä mutta issää.
On niillä taito taivainen, ei siitä minkään pääse.
Napakka runo, kuten on kirjoittajansakin.
Voi... Kaiken takaa se ikävä kurkistelee..
Mun ei tollasia soittele, ei oo koskaan soittanut. Mä kyllä kaivoin silti hupparin kaapista, kun palelin : ) Hyvä runo... herkkäkin, pidän.
Ajatuksiin "poismenneet" tulevat asioiden yhteydessä - ja on hyvä asia että niistä voi runoilla ja puhua jopa huumorisävytteisesti. Eihän ikävän tarvitse olla vakavaa :)
Usein he vaan tulevat, koska ovat syöpyneet meidän aivoihin muistoina..ihanina ja ikävinäkin valitettavasti...hyvä runo :-)
Ihania, tärkeitä menneisyyden kaikuja =) Upea runosi.
Minäkin muistan, kuinka äitini virsiä lauloi. Usein ajattelen kotimatkaa, "Ihana rauhan ranta, suloisen levon antaa. Vaivoista vapahtaa, surut murheet lopettaa."
Haikeaa ja silti niin lämmintä kerrontaa kylmästä huolimatta, laita kanssa ne villasukat :)
Kait me aina kannetaan äidin ja isän ääniä jollain tasolla ja jotkut tilanteet, muistoja synnyttäen, niitä sitten aktivoi. Tässä on vähän suuttumusta (josta puolet huumoria), vahvan luonteen on vaikea ottaa neuvoja vastaan, edes itseltään (varsinkin kun siihen sekoittuu äidin ääni), mutta jokaisella on kaipaus... Arkitilanteen kautta kerrot kauniisti rakkaudesta, ikävästä. Ja tulee mieleen sekin seikka että kylmyyttä on niin monenlaista. Kaikkeen ei edes villatakki auta, mutta äidillä varmaan olisi neuvoja. Neuvoja monenlaisia äidistä riippuen. Jokainen meistä kulkee oman tiensä, ja välillä pysähtyy muistamaan. Ikääntyessä useammin... Niin, dementian tullessa ihminen muistaa lapsensa, kaipaa niitä kotiin, rinnoilleen; lopulta lapsetkin unohtuu, on enää äiti ja isä, jotka niin kovin kauan viipyvät navetessa ja heinäpellolla. Ihminen katsoo vanhainkodin tai sairaalan ikkunasta lumiseen pihaan, väsyy odottamaan ja itkee, kaipaa niin kovasti syliin... Tästä voisi kirjoittaa runon, joskus. Inspiraatiosta kiitos mystikselle.
Runosi kuitenki, tai ehkä juuri siksi, kun sulla muuten on kylmä, niin se on lämmin, runosi.
Hyvin lämmin muistoihin menevä ja niihin lämpimiin muistoihin.
Sinä olet edelleen hänen lapsensa, prinsessansa Tuittupää.
Kaunis tykättävä runo.
Sivut