Pikkuhiljaa ymmärrän sen
kuinka murtua voi ihminen
hartioillaan maallinen taakka
ja aivan yksin ain' siitä saakka
on saanut kulkea väkijoukossa
mietiskellen kallonsa loukossa
miten pääsisi pois ahdingostansa
kun aina eteensä virittyy ansa.
Hetkisen voi se helpottaa
jos napsun lääkkeeksensä ottaa
ja silmin usvaisin katselee
vain kuinka kuuliaammat jakselee
maksellen kiltisti oppirahoja
eiväthän he voi olla pahoja
kun valiten äänenpainot huolella
olla osaavat voittajain puolella.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Todella hedelmäinen teksti. Paljon asiaa ja lopun heitto keventää kummasti tässä ;)
Viisaita sanoja viljelet! Tätä lukee mielellään useampaan otteeseen - jokaisella lukukerralla nousee uutta ajateltavaa.
napakka teksti.
Sama tunne täällä! NYT.
Hyvä sie.
Pohdituttaa itse kutakin moinen meno, kun ei millään pääse tolkkuun kulkuun.
Napsu helpottaa kummasti sivusta seuraajankin leukaperien kiristyessä.
onneksi ihmisellä on unelmat, niitä ei kukaan voi riistää, ja ne ovat mitkä pitävät ihmisen elossa ,vaikeissakin oloissa!
Syvällinen runo
elämän syvyydestä
hämäryyden ja pimeyden rajamailta
Vakavampia mietteitä tässä.
Uskomattoman paljon ihminen
jaksaa kunnes murtuu tai
jotenkin ihmeellisesti selviää.
Joskus se on niin pienestä kiinni
kohtalo.
Sivut