Arka dia

Silloin ei vielä ollut digikameroita, ei ainakaan puhelimissa, kun kävimme isäni kotona. Isäni ja minä.

Pellot kasvoivat komeaa koivikkoa, paja ja navetta maatuivat hiljaa. Saunakaan ei sihahtanut sanaakaan.

Tuvassa leivinuuni henkäili hiljaa. Väisälänmäen graniitti kertoi kaipaavansa luutijaa.

Ullakolla purut ottivat mittaa painomusteesta. Karvareuhkan otin muistoksi, lypsyjakkaran ja kirnun.

Isän kamerassa oli dia filmi. Kestääköhän se aikaa kauemmin kuin leivinuuni, jää nähtäväksi.

Jospa vielä pysyisi kassara kädessä, tukkikoukku ja justeerikin. Kotiutuisi.