Kerranpa oli saunottajana sellainen poika/mies joka otti vastaan/vihtaan kaiken. Mitä hänelle tarjottiin, se oli parhaillaan/huonoillaan toimeentulevilta usein jäänyt huomaamatta/huomattavasti helpommin kuin muilta yli.
Malkain asettelua lukuunottamatta hän katto/ei kattanu järjestöjen eteen enempää/vähempää kuin mitä nämä jaksoivat kerralla. Oli sitä siinäkin.
Alkoi sitten tuntua siltä kuin....
Ei kunse menikin näin:
Yks kaveri kerran, tai montakin kertaa, purki ahaa oloaan paperille. Ei millekään talouspaperille... Semmoselle papyrille... Ainakun se tunsi ikäänku kiven sydämellään, ni se piirti heti kuvan tai asetteli nuolenpäitä sikin sokin ja tapetoi sitten majansa seinät niillä papyreillä. Oli kirjava kämppä hällä. Vähän väliä lätkääntyi fläppi seinälle.
No tuli sitten kylänmies käymään ja katto että hulluhan toi on. Repi kaikki papyrit ja rutisti ne palloiks. Nii, ku se oli pyöriäinen se sen kämppä ja ne papyrit piti sitä vähän niinku läjässä, tai kasassa, ni se sitten romahti ja siinä se seiso keskellä papaeri tolloja.
No tuli siihen tietysti muitakin pällistelemään että mikä rysäys seoli. No se joka oli ne papyrit saanu näyttämään ihan tolloilta, ja olikihan tietty ne, noloontu vähän ku toisen torpan tolleen tomutti. Se esitti että nakellaan takasin ne sille...
Tai entäs jos...
Joo, kaikki alko auttaan sitä yhtä ettei se paleltuis ja nakkeli innoissaan tolloja niin että peittyi niihin se kaveri. Ihan niinku ois ollu Lahden torin laidassa hesarin laatikossa nukkumassa kun hotelli oli muovikassimiehelle täysi... Poski mustana... Mummun säikytti sitten...
No mikäs sen oli ollessa kun ei palettanut enää isommin. Paitsi että vähänk niitä muita sitte sapetti, kun ne olikin oikeesti timanteiksi hautunu ne kivet se kaverin sydämessä ja nää nakkeli ne takasi vaik ois voinu niitä poimii talteen niinku helmiä. No oikeestaan ihanhan siinä kävi niinku kuuluikin.
Niistä helmistä...
Rannalla simpukkeja...
Samaa teemaa, mitäs sitä toistaan... Toinen...
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
