Miten hukkasin kevään

Minä olen
hukannut kevään.

Se ehkä hukkui
bussikortin lailla
, juostessa,
marraskuun kiillottamaan maahan.

Minä hain sitä
monta tuntia

Etsien käsin
läpi teiden saastuttamia
kuurankukkia

Tahallaan koitin
liian paksun takkini
talvenkestävyyttä

Otin tukea
vihreiden lasinsirpaleiden
peittämistä seinistä

Minä olen
hukannut kevään.

Se ehkä hukkui
kolmen ja puolen litran
viskipullon painon mukana

Se ehkä hukkui
mikroautojen äänien
sumentamiin rallipukuihin

Poliisiksi aikovan pojan
tiukkaan hiusvahapolitiikkaan

Se ehkä hukkui
väärin sidottuun
lippuun puolitangossa
, talkkari minussa tiesi sen,

Minä olen
hukannut kevään.

Enkä enää muista
asfalttimiesten tuoksua
elämänmittaisissa jonoissa

Istun seinäni edessä
ja yritän muistaa

Huhtikuun paljaan maan
jähmettävät varpaat
pelkän sambapuvun ja
nuotion ihollani

Ja miten se
puku repikään
nahkasohvat ja tähtitaivaat

Vaikka istun hiekkalaatikolla
ja nuolen puhtaaksi muovilelut
en muista
katupölyn makua
piilolinssien alla

Minä olen
hukannut kevään.

Tahallaan me nostettiin
sinisen Mustangin konetta
niin että saatiin
kolhu nokkapeltiin

Tyhjien päivien varjot
tiukentavat otteitaan
kevään väistyessä

Ja minä
etsin hampaillani tikkuja
reisiesi syvästä lihasta

Miksi minua
on taputettava päähän
tuhansien hyönteisten
tahmealla verivelalla?

Koska

Minä hukkasin kevään.