Me muistamme

Runoilija runoretku

mies
Julkaistu:
1495
Liittynyt: 1.9.2011
Viimeksi paikalla: 14.4.2024 12:01

Asuinpaikka: -
Syntymäpäivä:
10.5.1975
Facebook:

Olen seitsemän runokirjaa tehnyt runouden harrastaja. Tällä hetkellä toivoisin ainakin, että tämä harrastus saisi kestää läpi elämäni, se alkoi kahdeksantoistavuotiaana vuonna 1994. Kirjoista uusin ilmestyi marraskuussa 2017.

Harrastan runoutta muutenkin monin eri tavoin. Esiinnyn, keräilen runokirjoja ja kommentoin toisinaan runotta täällä internetin uumenissa. Minulla ei ole määritelmää siihen, millainen runo voi olla.

Mutta hyvät ihmiset, jos pidätte runoistani, vanhojakin runojani saa täällä kommentoida eikä pelkästään uusinta uutta. Tiet, joita kuljen nykyisin, ovat etupäässä Pohjois-Pohjanmaalla, sillä siellä nykyisin asun.

Runo ei koskaan katoa, se löytää yhä enemmän, se näkee, mitä elämää voi olla, mistä tahansa suunnasta sivuilleen katsoen.

Uusin kirjani on nimeltään Ihmisyyksiä. Facebookissa siitä voi tykätä täällä.
Esittelyä kirjoistani täällä.

 
Minä muistan sinut
levyn kannesta, muutamasta laulun säkeestä
jokaisella kauppareissulla, aikuisten juomapulloista,
hymyistä joilla on aikaa hymyilä takaisin,
tarinoistasi, joissa on evankeliumi takuuna,
mielipiteistä jotka mahtuvat rinnakkain
ilman kiusantekoa, välitöntä vaaraa omille,
hiusten värisävystä, tunnetiloista joilla on merkitys -

minä muistan sinut
kahdenkymmenenviiden vuoden jälkeen
kuin sen ensikohtaamisemme -
kahvia maidon kanssa hetki myöhemmin,
uskovan ja ei-uskovan kunnioituksen
ja rehellisyyden -
jonka jälkeen kuin sisko ja veli
silloin ja myöhemmin.

Minä muistan sinut
enkä tiedä kuinka voisin unohtaa
ja tiedän ettei minun tarvitse -
sinä saat olla omanlaisesi,
minä saan olla omanlaiseni -
niin kuin elämä on tarkoitettu
kohtaamaan ja rauha ylläpitämään

minä muistan sinut
kuinka me lauloimme yhdessä
ja olemme pitäneet puolia
toinen toiselle
olleet eri mieltä ja saatu olla eri mieltä -
tämä ei ole enempää
kuin kaksi vastakohtaa

jotka ovat kulkeneet
milloin minnekin
kohdanneet milloin missäkin
tilanteessa, jossa tietää
toisen pysyvän
tämä on elämää
ja sinä muistat minut

meillä on ystävyys
kaksikymmentäviisi vuotta sitten syntynyt
silloin, nyt ja aina
meillä on elämä
joka kantaa
minä tiedän ettei minulla ole syytä
että sinä et siinä enää olisi -

me muistamme.

11.8.2019 (C) HH
oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

Ihmisellä kuuluu olla hyvä muisti, siitä täytyy pitää huolta <3 
Syvältä kumpuavaa hienoa pohdintaa, kunnioitusta, ystävyyttä,
tärkeä ja hieno runo. 

Sivut

 

Käyttäjän kaikki runot

Runoilija Runon nimi Luontipäivä Kommentteja KategoriaLajittele laskevasti
runoretku Nimetön 24.12.2011 1 Runo
runoretku Hymyilen vielä kerran 7.11.2017 3 Runo
runoretku Iloisen miehen maine 18.12.2017 3 Runo
runoretku Elämälle 13.3.2018 1 Runo
runoretku Nimenhuuto 30.5.2018 2 Runo
runoretku Elämä 15.8.2018 15.8.2018 5 Runo
runoretku Lasken taivaankappaleita 10.11.2018 2 Runo
runoretku Tehdään tämä maailma vielä kerran 10.1.2014 3 Runo
runoretku Vaan iloni palelee 25.11.2017 3 Runo
runoretku Älä sano minulle 23.1.2018 1 Runo
runoretku Sunnuntain maakuntalehdessä 16.4.2018 5 Runo
runoretku Sinun silmissäsi koko suru 18.7.2018 4 Runo
runoretku Vaikka huuhtoisit surun minusta 10.9.2018 2 Runo
runoretku Seitsemän lasta 27.12.2018 2 Runo
runoretku kirjainnäppäimistön yläriviltä 2/3 30.1.2012 0 Runo
runoretku Elämässä on hyvä huomata jotain 20.1.2019 2 Runo
runoretku Hymyilin takaisin 23.4.2019 1 Runo
runoretku Kaikille 10.8.2019 1 Runo
runoretku Kultainen sydän 28.11.2019 1 Runo
runoretku Kyynelkirkkaudessa 2.4.2012 1 Runo
runoretku Kirkkaana aamupäivänä 18.3.2019 2 Runo
runoretku Elämää 5.6.2019 1 Runo
runoretku Vaellan ja vaellan 31.10.2019 1 Runo
runoretku Uutisvirrat 15.3.2020 1 Runo
runoretku Sinä opetit minut 2.7.2017 2 Runo
runoretku Sydänälyisentiellä 9.10.2017 2 Runo
runoretku Mirkka Rekolan elämäntyölle 6.2.2014 0 Runo
runoretku Yksisanaisia kokeiluja XII 27.2.2019 3 Runo
runoretku Yksisanaisia kokeiluja XXXVIII 6.5.2019 2 Runo
runoretku Elämä on pallo 29.8.2019 1 Runo
runoretku Voiko elämää ulkoiluttaa 5.1.2020 1 Runo
runoretku Unissahyräilijä 31.3.2019 5 Runo
runoretku Kesäyöllä 8.7.2019 1 Runo
runoretku Nämä ilon hippuset 16.11.2019 3 Runo
runoretku Kivoja viisauksia 26.4.2020 2 Runo
runoretku Kuvioita maassa 1.9.2015 2 Runo
runoretku Syystanka III 4.9.2017 4 Runo
runoretku kaksikymmentäkuusi vuotta 26.4.2012 5 Runo
runoretku Tähtipölyä 5.11.2017 1 Runo
runoretku Minä muistan syntymäpäiväsi 15.12.2017 1 Runo
runoretku Tässä pisteessä ovat 10.3.2018 1 Runo
runoretku Jokainen sydämenlyönti 27.5.2018 1 Runo
runoretku Liian myöhään 12.8.2018 2 Runo
runoretku Viisausmillimetri 26.10.2018 1 Runo
runoretku Tämä kylä 25.9.2011 18 Runo
runoretku Kohtuutonta 22.11.2017 3 Runo
runoretku Pilkkujeni välissä 18.1.2018 5 Runo
runoretku Tässä vaiheessa II 11.4.2018 3 Runo
runoretku Kummasti 12.7.2018 2 Runo
runoretku Minä haluan 10.9.2018 1 Runo

Sivut