![Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> artojohannes kuva](https://cdn.vaiste.com/sites/rakkausrunot.fi/files/styles/medium/public/profiilikuvat/picture-942-1500743788.jpg?itok=JCB_vCAB "Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> artojohannes kuva")
Olen eksyksissä. Luulin seuraavani melkein umpeen kasvanutta polkua, mutta olen kadottanut sen. Puitten varjot pitenevät, metsä hiljenee. Kuljen eteenpäin puiden lomitse tiheikössä tietämättä missä päin on asutusta. Tuuli vain huojauttaa aika ajoin nuorta varvikkoa kulkureitilläni.
Sitten edessä seisoo horjuva talo, katto romahtamaisillaan. Näyttää autiolta. Ovi on auki. Aurinko menee pienen pilven taakse, ja se nostaa tuulen, joka painaa oven kiinni, mutta uusi puhuri avaa sen uudelleen. Astun varoen sisään hämärään tupaan. Seinällä riippuu punnuskello. Se raksuttaa, mutta viisarit eivät liiku. Haalistuneet ruutuverhot roikkuvat tuvan ikkunassa. Ikkunan ääressä on pirtin pöytä ja penkit sen molemmin puolin. Kuuntelen hiljaista rapinaa. Hiiretkö? Lattialankut narisevat kun otan askeleen. Ei enää kuulu rapinaa. Säikkyivätkö ne, hiiret, askeleitani? Tuvasta johtaa oviaukko kamariin. Siellä on hämärämpää kuin tuvassa, ja oudoksuttaa, että kuulen lattialankkujen narinaa, vaikka olen pysähtynyt lattian keskelle. Kuulen jonkun puhuvan rauhallisella, vanhan miehen äänellä.
”Tulit viimein! Olen odottanut sinua koko elämäni. Nyt voin sitten lähteä levollisin mielin. Tämä on nyt sinun, kaikki.”
Kuka puhuu? Rohkaisen mieleni, ja kurkistan hämärään huoneeseen. Näen vanhan ryijyn seinällä. Siinä on ruskealla pohjalla tyyliteltyjä kukkia symmetrisesti kudottuina, vanhaat talonpoikaista tyyliä. Seinän vieressä on lipasto, jonka päällä valokuvia kehyksissä: hääpareja, yksittäisiä kuvia lapsista ja mies asepuvussa. Kuvien edessä on kolmihaarainen kynttilänjalka. Huomaan vielä keinutuolin, joka keinahtelee, kuin joku olisi siinä juuri istunut ja lähtenyt. Keinutuolin takana seinällä on puulevyyn kaiverrettu koristeellisin kirjaimin: OMA KOTI KULLAN KALLIS.
Ketään ei kuitenkaan huoneessa ole. Huoneen perällä sänky, sellainen päästä auki vedettävä, mutta se on tyhjä ja sijaamaton. Huoneesta ei ole suoraan ulospääsyä kuin vain tuvan kautta. Mutta kuitenkin joku on sieltä juuri lähtenyt, enkä minä missään vaiheessa ole huomannut lähtijää. Teen hetken päätöksen: tänne minä jään. Minä omistan nyt tämän talon.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut