SUURI HYDRAULINEN PURISTIN

Runoilija artojohannes

Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> artojohannes kuva
mies
Julkaistu:
953
Liittynyt: 3.11.2005
Viimeksi paikalla: 21.8.2025 17:04

Asuinpaikka: Hämeenlinna
Syntymäpäivä:
29.8.1945

 
 
"... ja sanotusta ilmenee myös: runoilijan tehtävä ei ole kuvata tapahtunutta, vaan sitä mikä saattaisi tapahtua, sitä mikä on todennäköistä ja välttämätöntä.  Runous on siitä syystä filosofisempaa ja vakavampaa kuin historia; sen kohteena on yleiset totuudet, kun sitä vastoin historia käsittelee yksityistapauksia..."

(Aristoteles: Runousoppi)


 
 

 

 

Västäräkki sirkutteli mustan romuauton konepellillä, pyräytti välillä lentoon, sieppasi ilmasta korennon, laskeutui takaisin pölyiselle, paikoin puhki ruostuneelle nokalle, tepasteli siinä edestakaisin, vilahti äkkiä etusäleiköstä sisään pesälleen.
Aurinko oli kivunnut itätaivaalla, herättänyt tuulen, joka laiskasti henkäillen aloitti työnsä. Keinuivat aitavieren juola­vehnäkorret ja syysmaitiaiset. Aidanraosta kurkisteli maitohors­ma: ”Mahtaisiko täällä kasvaa joku vaivainen sukulainen? Ho-hoo tätä hellettä!"
Jäteöljy höyrysi. Kemikaalien kirpeät hajukiehkurat levittäy­tyivät romuröykkiöitten ylle, alle, keskelle. Kaasua kurotti mustaan lommoiseen romuautoon, kiehui hetken etupenkillä, löysi sitten takapen­kiltä uneliaan miehen ja luikahti sieraimesta sisään. Mies aivas­ti. Aivasti toisen ja kolmannenkin kerran, niiskautti ja niisti.

Myös yö oli ollut lämmin. Mies oli nukkunut hyvin. Niin - hän oli saanut nukkua heräämättä viluun tai yövartijan koiran tassut­te­luun ja nuuhkintaan: sen koiran hampai­siin hän ei totisesti toivo­nut.
Nyt hän vain eli ja nautti elämästään. Aurinko lämmitti kulkuria. Sodat olivat kaukana, talvi takana, maantie edessä. Ei ollut remuavia naapu­reita, ei herätyskelloa, ei huolta perheen toimeentulosta, ei pelkoa elintasokilpailusta byrokratian korvessa.
Ja huomenna - no jaa, mitäpä huomista murehtimaan. 

Mies nukahti uudelleen, eikä herännyt kun romuttamon portti avattiin. Hän ei herännyt kun konttorissa käännettiin pöytäpäivy­rin lehteä. Hän ei herännyt kun pölyinen auto nostettiin romut­tamon hydraulisen puristimen leukojen väliin. Hän ei herännyt kun puristimen koneisto käynnistettiin.
Hitaalla voimalla liukui yläleuka kohti alaleukaa. Hitaasti rusentui mustan auton katto.
Etusäleiköstä pyrähti lähimmän murskausta odottavan auton katolle hätäänsä tirs­kuva västäräkkiemo.
oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

Voimakas teksti.
Ainutlaatuista rajun keväthuumauksen jälkeistä onnenpäivitystä. Ken lie saanutkaan kirsunsa irti toisten aromien pesistä nauttinee tovin ilman pelkoa että kolauttaisi päätään rattiin... alkaneesta kesästä jää vain muisto, jota hieman kehauttain voi maistella itse kukin. Turvallisesti. Surullisinta lie västäräisen vähäinen välillisyyden tae.

Sivut

 

Käyttäjän kaikki runot