TANHU

Runoilija artojohannes

Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> artojohannes kuva
mies
Julkaistu:
964
Liittynyt: 3.11.2005
Viimeksi paikalla: 7.11.2025 20:05

Asuinpaikka: Hämeenlinna
Syntymäpäivä:
29.8.1945

 
 
"... ja sanotusta ilmenee myös: runoilijan tehtävä ei ole kuvata tapahtunutta, vaan sitä mikä saattaisi tapahtua, sitä mikä on todennäköistä ja välttämätöntä.  Runous on siitä syystä filosofisempaa ja vakavampaa kuin historia; sen kohteena on yleiset totuudet, kun sitä vastoin historia käsittelee yksityistapauksia..."

(Aristoteles: Runousoppi)


 
 

 

 
Kiven raosta, kallion kolosta,
onton puun onkalosta
arkaillen ulos astuivat,
silmiänsä siristellen
pulleat, parrakkaat
metsän pienet menninkäiset
sekä sievät, sorjat – puolipukeissaan
kultasiipi keijukaiset.


Soitti sirkat, lauloi linnut,
säesti tuuli oksistossa.


Odottivat ottajaansa
kainon puna poskillaan
pienen pienet keijutytöt
tanssittajaa taitavinta,
menninkäistä, poikaa koreaa
hurjaa keijuin hurmuria,
kultasiipien silittäjää,
ystävää yhdeksi päiväksi.


Soitti sirkat, lauloi linnut,
säesti tuuli oksistossa.


Alkoi tanssi tantereella,
tanhu Tapion tuvassa.
Villisti piiri pyöri,
kevyt oli keijujen askel,
sulava menninkäisten meno.
Liehuivat liinaiset helmat,
tuiversi tuuli tuuheat parrat.


Soitti sirkat, lauloi linnut,
säesti tuuli oksistossa.
oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

eipäs sitä tiedäkään miten paljon on elämää jota emme näe
emmekä tajua - runon hieno sadun maailma ei saa kadota!
Upeaa, kunpa ihmisetkin olisivat samalla tavalla, sulassa sovussa.

Sivut

 

Käyttäjän kaikki runot