VANHAT YSTÄVÄT

Runoilija artojohannes

Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> artojohannes kuva
mies
Julkaistu:
953
Liittynyt: 3.11.2005
Viimeksi paikalla: 17.8.2025 17:33

Asuinpaikka: Hämeenlinna
Syntymäpäivä:
29.8.1945

 
 
"... ja sanotusta ilmenee myös: runoilijan tehtävä ei ole kuvata tapahtunutta, vaan sitä mikä saattaisi tapahtua, sitä mikä on todennäköistä ja välttämätöntä.  Runous on siitä syystä filosofisempaa ja vakavampaa kuin historia; sen kohteena on yleiset totuudet, kun sitä vastoin historia käsittelee yksityistapauksia..."

(Aristoteles: Runousoppi)


 
 

 

 
Nostan rantavedestä
päänkokoisen kiven.

Se on kevyt vedessä,
kuitenkin kovin raskas maalla.

Vieritän vedentumman, pyöreän kiven
ylös rantakalliolle,
paikkaan, josta sen kerran
veteen vieritin.

Ja aurinko katsoo sitä
suoraan silmiin
kuin tunteakseen:

Nuoruuden ystävä
- niin samannäköisenä yhä!
Et ole juuri muuttunut, vain vähän!
Muistatko sen lähtöpäivän;
muistatko, kun menin
silloin pilveen,
kun sinä lähdit?
Eikö lämmitettäisi vielä uudelleen
se vanha ystävyyssuhteemme
ja muistellaan  yhteistä aikaamme?
Eihän meillä enää ole kiire mihinkään.

Jätän heidät kahden
ja poistun paikalta.


 
oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

Lohdullista ja kaunista, kivilläkin on merkitystä ja monta tarinaa.
Luo mieleen maalauksen auringon kirkastamasta hetkestä, jossa itse on äkkiä liikaa. Pohdiskelemaan jättävä ja jotenkin yllättävä, hieno. 

Sivut

 

Käyttäjän kaikki runot