![Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> artojohannes kuva](https://www.rakkausrunot.fi/sites/rakkausrunot.fi/files/styles/medium/public/profiilikuvat/picture-942-1500743788.jpg?itok=JCB_vCAB "Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> artojohannes kuva")
Istun kellarin syvimmässä ja etäisimmässä nurkassa. Betonilattia on kylmä ja kostea. Ilmassa leijuu mullan ja homeen imelä tuoksu. Koetan huutaa, mutta en saa ääntä, vain käheä korahdus pääsee kurkustani ulos.
Taskulampun valo värisee ja himmenee. Paristojen virta on lopussa. Minulla ei ole voimia nousta ylös lattialta. Olen ehkä halvaantunut. Yritän nostaa sylissäni olevaa kättäni. En jaksa nostaa sitäkään, vaikka kuinka yritän. Taskulampun himmeässä, värisevässä valossa näen: harmaa rotta nuuhkii varpaitani. Se on epäluuloinen, vilahtaa äkkiä jonnekin kellarikäytävässä lojuvien rojujen taakse piiloon.
Kuulen! Loputtoman pitkien rappusien yläpäässä joku kääntää avainta lukossa ja avaa raskaan, kirskuvan oven, sulkee sitten sen ja lähtee laskeutumaan alas portaita, hitaasti viivytellen, välillä pysähtyen, ja taas jatkaen raskain askelin alaspäin. Jokaisella askeleella porraslankut narahtavat. Miten minä olen tänne joutunut, sitä en tiedä. Onko portaissa tulija tullut pelastamaan minua? Askeleet pysähtyvät taas. Olen kuulevinani, että ne kääntyvät takaisin, yhtä hitaasti kuin laskeutuessa ne etääntyvät portaita takaisin ylöspäin. Ovi avataan uudelleen, mutta sitä ei suljeta.
Jostain kantautuu kellariin tuttua musiikkia. Schubertin C-duuri jousikvinteton hidas osa, adagio, laskeutuu portaita sellon kieliä näppäillen joka porrasaskelmalla. Ihana, surumielinen musiikki tulee luokseni, ottaa minua kädestä ja nostaa jaloilleni. Voimani ovat palautuneet.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
nostaa mielen harmaimmistakin loukoista
hyvin pitää tarinasi jännite
Lukija aistii kellarin, sen pimeys on kuin
paksu peitto, masennus on läsnä.
Onneksi musiikki on parantavaa, se voimaannuttaa
ja antaa rauhan. Todella voimakas lataus
runossasi, kiittelee Marle.
Sivut