Marraskuun yössä
istumme osana tähtiä
pimeänä pisteenä
kuljemme kosmoksen kaitapolkuja
metroasema, avaruusasema
betoninhiljainen kylmä kammio
kaikuu äänien alkeita
kuvana universumin sykkeestä
rullaportaiden hurina tästä päästä
niiden uikutus toisesta
nainen rykii
krhm
krhm
jossain on päällä radio
jonka surina ei koske meitä
kylmässä avaruudessa verkkoaidan
tuolla puolen
nuori tyttö
iskee entropiaa hyytyneeseen
maisemaan
metropommi ujeltaa, räjähtää elämää meihin
keskellä tyhjyyttä ja
loputonta tilaa
Selite:
[työnimi, työruno, kaipaa hiomista ja parannusta, mutten tiedä mistä ja miten. Saa kommentoida pliis. ]
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Olemme tähtien sukua. Tähdet ovat päivän lapsia.